tiistai 11. elokuuta 2015

Kesä"loma" 2015

Hiukan on jäänyt heikolle tämä blogin kirjoittelu tänä vuonna. Se ei tarkoita, että kalastus olisi jäänyt, kuten ehkä huomaa tämän vuoden kalastuspäivistä.

Tämän vuoden kesäreissu oli parin viikon mittainen, viikoilla 30 ja 31. Varsinaista lomailua ei reissu kuitenkaan ollut, joten kalastuspäivät (ja niihin käytetty aika) olivat vähissä ja lyhyitä.

Ensimmäisellä reissuviikolla kohteena oli uusi tuttavuus, Saariselkä. Etukäteen jo netistä tutkittuna ja muutamalta tutulta kyseltynä, ei odotukset olleet kovin korkealla kalan saamisen suhteen. Alueella on kuitenkin useampi joki ja lampia/järviä mutta vielä päivää ennen reissuun lähtöä saatu tieto, että vesi on jo liian matalalla pienemmissä joissa kaloille, laski odotuksia entisestään.

Ensimmäisenä kalastuspäivänä kohteena oli Tolosjoki. Etukäteen kartasta tutkittu paikka ei ollutkaan normi maavaralla varustetulla autolla saavutettavissa ja kauempaa katsottuna oli paikka niin hyvin leiritetty, etten lähtenyt edes kävellen sitä katsastamaan. Kalastin siis vain maantiesillasta alaspäin jokusen sata metriä. Joki oli yllätyksekseni kohtuu leveä, mutta valitettavasti matala. Enää en siis ihmetellyt tietoja, että kalat on jo kevättulvien jälkeen lähteneet syvempiin paikkoihin. Yhden kaatuneen puun vierestä onnistuin pelästyttämään kalan liikkeelle, näin kalan palaavan takaisin rungon viereen mutta yrityksistä huolimatta ei perhot kelvanneet. Liekö sitten ollut pieni taimen joka pelästyi sen verran, ettei uskaltautunut enää syömään. Joen pätkästä koitin etsiä syvimmät paikat kalastettavaksi mutta missään en muita kaloja nähnyt, saati että joku olisi perhoa halunnut. Reissun saaliiksi jäi siis ainoastaan pyörän satula jonka keskeltä jokea nappasin pois.

Toisena kalastuspäivänä olikin vuorossa isän ja appiukon kanssa mato-onkireissu Porttipahdalle. Appiukko oli jo aiempana päivänä käynyt paikan katsastamassa ja saanut ihan syötävän kokoista ahventa ja pientä siikaa. Itseäni houkutteli varsinkin tuo siika, joka keväällä monista yrityksistä huolimatta jäi vieläkin haaveeksi. Tie halkoo järveä useamman sadan metrin matkan, joten kalastuspaikkaa oli helposti saatavilla. Kovin kauaa ei matoa tarvinnut uitella, kun ensimmäiset ahvenet oli ämpärissä. Hetkeä myöhemmin vaihdoin pohjaonkeen, sillä ei kuitenkaan saalista tullut pientä ahventa ja isoa tärppiä lukuunottamatta. Vaihdos takaisin mato-onkeen kannatti hetkeä myöhemmin kun sain saaliiksi ensimmäisen siikani! Hiukan kun asiaa tutkittiin, niin saatiin tietää, että tuo kääpiösiikalaji, jota tuolla seudulla elelee, on vasta neljän vuoden iässä tuota parinkymmenen sentin luokkaa, jota mato-onkeenkin tarttui. Uusi laji kuitenkin listaan ja onginta jatkui. Jokunen tunti reissussa tuotti kolmeen mieheen tulokseksi illallisen verran ahventa ja siikaa.

Kolmas kalastupäivä olikin vasta Saariselällä olon viimeisenä iltana. Tällä kertaa suuntana oli Sotajoki, josta ennen reissua oli vähän sekalaista tietoa. Osa sanoi kalaa olevan vaikka tulvat olikin jo kauan olleet ohi, ja toiset sanoi kalan poistuneen Ivalojokeen. Oli miten oli, kokeilemaan oli päästävä, vaikka reissu sitten jäisikin vain uusien paikkojen tutkimiseksi. Kun olin vetämässä kamppeita päälle maantiesillan pielessä, tuli paikallinen vanhempi mies vinkkaamaan parista paremmasta paikasta. Sama mies totesi etten ainakaan taimenta tulisi saamaan tuosta sillan läheltä. Kiittelin kovasti vinkeistä mutta päätin kuitenkin sillan ympäristön testata. Heti rantaan päästyäni näin tuikin ja olisikohan ollut toinen heitto kun oli taimen kiinni. Toki taimen oli pieni, ehkä juuri ja juuri kymmenen senttiä meni rikki, mutta taimen oli kuitenkin löytynyt. Hetkeä myöhemmin tuo paikallinen mies tuli sillalle katsomaan ja alkoi emännän kanssa höpöttelemään uudestaan paremmista paikoista. Itse kalastin sillan ympäristön loppuun asti ennenkuin otettiin toisesta neuvosta kiinni ja lähdettiin autolla etsimään paikkaa. "Kilometri, kaksi tai voi se olla poronkusemakin" myöhemmin saavuttiin pienessä metsätiessä niin pitkälle kuin omalla autolla pääsi, joten loppumatka sujui kävellen. Periltä löytyi ihan kivan oloinen pieni kosken pätkä ja suvantoa. Hyttysarmeija hiukan haittasi kalastusta mutta pari isompaa tärppiä tuli kosken sivusta, syvemmästä montusta kultaiseen kuulapää red tagiin. Kalaa ei kuitenkaan ylös tullut mutta tulipahan taas tutkittua uusi paikka, jonne varmasti palaan jos Saariselälle uudestaan eksytään.

Toisella reissuviikolla suuntana oli vanha tuttu Kuusamo, josta jo oli tuttuja kalapaikkoja tiedossa, ja jossa ei tällä kertaa ollut suunnitteilla uusia etsiäkään. Jo Saariselältä Kuusamoonpäin ajellessa kävin nappaamassa mukaan viikon luvan Rukajärven kalastusalueelle, jolloin ei ainakaan jäisi luvasta kiinni, että koska voi koskille lähteä. Työt tulisivat häiritsemään Kuusamon viikkoakin, joten kalastuspäiviä tulisi reissulla ehkä samat kolme kuin Saariselälläkin.

Ensimmäinen kalastuspäivä suuntautui edellisiltä vuosilta tutulle maantiesillalle Pyhäjoen varteen. Yllätykseksi sillan alla ei näkynyt yhtään harjusta ja ympäristöstäkään ei perhot kelvanneet edes ahvenille. Pyhäjoen parempi tutkiminen jäi myöhemmäksi kun sain emännän suostumaan lähtemään katsomaan Askinjokea, joka olisi uusi tuttavuus. Tuonkin pienen joen ylittää maantiesilta josta ensin kävimme katsomassa paikkoja. Pienet tuikit ylävirran suunnassa sentään lupailivat, että jotain kalaa olisi liikkeellä, vaikkei sitten isoja löytyisikään. Kalastuksen aloitin sillan yläpuolelta, niskasta jonkin verran yläjuoksulle. Pieniä tuikkeja tuli koko ajan alavirran suunnassa näkyviin ja muutama tärppikin sieltä tuli, mutta kala ei jostain syystä nyt jäänyt kiinni. Vaihtelin perhoja ja lähdin alavirtaan mutta jonkun ajan päästä oli todettava, että hukkareissu tästä tuli.

Toinen kalastuspäivä oli uusi reissu Pyhäjoelle, Myllykoskelle. Mukaan lähti 6v pieni mies jolle olin lupaillut, että tällä reissulla hänkin pääsisi perhovavan varteen kiinni. Mylly"sillalla" häntä hiukan opastin ja kalastus alkoi. Monttu oli ilmeisesti tällä kertaa täynnä vain pikkukalaa, kun ei tärppiäkään saatu. Siirryttiin hiukan alavirtaa kohti, josta viime vuonnakin oli harjusta noussut.


Muutama larvan uitto alavirtaan ja iso harjus nappasi kiinni samasta paikasta kuin viime vuonna. Väsyttelin kalaa hiukan, ennenkuin annoin vavan ja siiman pienen miehen käsiin, jotta hän pääsisi kokeilemaan miltä kala perhovavassa tuntuu. Hetki lisää väsyttelyä ja kala jo melkein ulottuvilla kun tapahtuu se mitä ei koskaan halua tapahtuvan, kala pääsee irti näköetäisyydellä, melkein haavissa. No, piti ajatella positiivisesti... pieni mies oli saanut tuntea miltä kala tuntuu perhovavassa ja oli nähnyt harjuksen hienot hypyt koskessa. Hetki uutta yritystä samassa paikassa ilman kalaa kunnes siirryttiin vielä enemmän alajuoksua kohti. Sieltä kiven takaa nappasi pienempi tärppi ja näkyi useampi tuikki pienemässä virrassa. Nyt saatiin jo kala ylöskin asti ja pienen miehen haaviin, hänen päivänsä oli pelastettu ja ehkäpä jo koukutettu perhokalastukseen mukaan :)


Kolmas kalastuspäivä suuntautui uudestaan Pyhäjoelle. Tällä kertaa mukaan lähti emäntä ja suureksi yllätykseksi saimme myös kummipojan suostuteltua mukaan. Opastus perhokalastukseen lähti samalta mylly"sillalta" kuin omallekin pojalle. Tälläkään kertaa ei montusta tärppejä tullut, joten siirtyminen alavirtaa kohti aloitettiin. Taas samasta kohtaa myllyn raunioiden vierestä nappasi isompi harri kiinni. Tälläkään kertaa ei kala ylös asti tullut vaan jo muutaman potkaisun jälkeen pääsi irti ilman, että kummipoika kalaa edes näki. Pikkuharreja saatiin taas muutama ylös ennen suvantoa. Suvannosta kummipoika yritteli löytää ahventa tai haukea mutta ilman tulosta. Tämän päivän pääkohde oli kuitenkin vielä edessä, eli suunnaksi alavirta ja Vääntökoski, josta viime vuonna eniten harreja löytyi. Kahteen "mieheen" koskea pommitettiin larvalla ja pupalla ja yllättävän pitkään meni ennenkuin ensimmäinen kala oli kiinni. Kummipojan harmiksi tosin minun perhossa kiinni, eikä hänen vaikka olikin uittanut perhoaan samassa paikassa hetkeä aikaisemmin. Hetki väsyttelyä ja kalan uittaminen kohti kummipoikaa joka tällä kertaa sai toimia haavimiehenä. Perhostelun osalta reissu oli tuolla kalalla pelastettu, määrämittainen harrihan se sieltä nousi. Koski kalasteltiin loppuliukuun asti mutta enempää kalaa ei löytynyt.

Neljättä kalastuspäivää ei pitänyt tulla, kun säätiedotusten mukaan ukkospäivä olisi ollut viimeiselle päivälle tiedossa. Onneksi kuitenkin ennusteet muuttuivat ja kotimatka sai siirtyä vielä päivällä eteenpäin. Neljäs kalastuspäivä olikin sitten taas mato-onkireissua appiukon kanssa Kuusamon "varmaan" ahvenpaikkaan. Tälläkin kertaa paikka oli hyvä, vaikkei ihan aiempien vuosien tapaista ahvensaalista saatukaan. Tämän reissun kohokohta oli about puolessa välissä kalastusta tullut tärppi. Taino, ehkei voi puhua tärpistä kun koho alkaa yhtäkkiä menemään hirveää vauhtia yhteen suuntaan ja kun saan hiukan lyötyä painetta, niin toiseen suuntaan. Ensimmäinen ajatus oli, että hauki nappasi matoon kiinni, koska tuotakin on tuossa paikassa tapahtunut. Kala siis sai hirveällä menollaan siimat sekaisin appiukon ongen kanssa. Ennenkuin saatiin onkia vedettyä lähemmäs venettä ja haavia kaivettua, oli kala saatu näkyviin, eikä se lopulta hauki ollutkaan vaan isoin ahven mitä minulla on kiinni ollut. Körmyniska saatiin lopulta haavin kanssa ylös ja nuijan jälkeen puntari näytti kalalle kokoa 560 grammaa, kirkkaasti oma ennätykseni! Tuollaisia kun saisi useammin. Kolmisenkymmentä syöntikokoista ahventa myöhemmin kutsui mökki ja viimeisen päivän iltatoimet.

Ensi vuonna appiukolla ilmeisesti samat viikot tiedossa... saapi nähdä miten työt antavat periksi, pääseekö ensi vuonna mukaan.. mutta joka tapauksessa Kuusamo mielessäin sitä odotellessa.