Kuhan etsintää 28.5.

Työpäivän jälkeen auton nokka kohti... no jääköön tällä kertaa kalapaikka vain oman porukan tietoon... mutta siis kohti paikkaa, josta huhujen mukaan nousisi kuhaa, isoa ahventa ja ehkä isoja haukiakin. Matkalta vielä kalakaveri mukaan, joka oli myös paikasta kuullut, muttei koskaan käynyt kokeilemassa.

Kuulopuheiden mukaan vihreän sävyisillä jigeillä kannattaisi paikkaa alkaa kokeilemaan, joten jigipakista ensimmäinen sinnepäin oleva jigi siiman päähän kiinni ja heitto virtauksen suuntaan. Kelaus... pysäytys... pari pyörähdystä lisää... pysäytys... pyörähdys...pysäytys... kolme pyörähdystä... ja kala kiinni! Tämän vuoden ensimmäinen kuha nousi ylös mutta valitettavasti mittaus antoi tuloksen 36cm, alamitan ollessa 37cm. Kala takaisin mereen kasvamaan ja "uutta matoa koukkuun", eli jigi lentoon.

Seuraavaksi tuli kalakaverille ohjelmaa kalan ottaessa kiinni. Ensimmäinen "se on vaan ahven" huuto tuli jo ennen kuin kalaa edes nähtiin, ja tosiaan, ahven sieltä nousi ja ihan kelpo kokoinen noin parisataa grammainen. Ja lisää seurasi, nyt vuorostaan minulle kuhan ottaessa taas kiinni. Tälläkin kertaa jäätiin alamitan alle, 35,5 senttiin, joten kala takaisin kasvamaan. Pari heittoa lisää ja taas vapa alkoi väpättää, nyt ahvenen muodossa. Päivän suurin ahven nousi ylös ja taisi samalla olla suurin saamani ahven puntarin noustessa 280 grammaan. Kaikkiaan minulle tuli siis kolme kalaa ensimmäisillä kuudella heitolla, joten pakko myöntää paikan olleen hyvä vaikka kuhien koko hiukan jäikin harmittamaan.

Jonkun ajan päästä kalakaveri tunsi jonkun ison käyvän jigissä kiinni mutta pääsevän irti. Muutama heitto lisää samaan suuntaan ja vapa taipui kunnolla ison hauen käydessä jigiin ahnaasti kiinni. Vihdoin päästiin testaamaan Salmon haaviakin ison kalan kanssa ja hyvinhän se näytti toimivan kun kala rannalle saatiin. Vaaka näytti kolmea kiloa kalakaverin ensimmäisen tänäkesäisen hauen painoksi.

Jonkun ajan päästä kävi itselleni kolmaskin kuha näyttäytymässä, mutta edelleen jäätiin mitasta vaille pari senttiä eli 35cm. Paikka alkoi selvästi rauhoittua tuulen noustessa (tai muuttaessa suuntaa, että osui paremmin kohdalle). Vielä ennen siirtymistä seuraavaan paikkaan nappasin yhden ahvenen lisää ylös, puntariin en viitsinyt pistää kun oli selvästi edellistä pienempi, noin parisataa grammainen.

Ennen kotiin paluuta käväistiin vielä Raisionlahdella kokeilemassa, josko kuhaa sieltä löytyisi. Paikalla oli kuitenkin jo kolmen ulkomaalaisen miehen porukka parhaalla paikalla, joten jouduimme tyytymään sillan alusiin. Muutenhan siltojen altakin kalaa yleensä varmasti löytyy, mutta nyt oli vesi niin matalalla, että sitä oli tuskin nimeksikään. Kun olin tartuttanut kolmeen kertaan jigin pohjaan (tai pohjassa jo oleviin siimoihin) ja katkonut siimani, aloin jo luopua itse toivosta, että mitään kalaa tuolta löytyisi. Kalakaveri kuitenkin päätti vielä testata yhtä heittosuuntaa paikalla olleiden antaessa meille hiukan lisää tilaa. Tuloksena olikin tuosta suunnasta yksi 35cm kuha ja toinen tärppi. Myös ulkomaalaisilla kavereilla näytti kaloja tulevan tuolla hetkellä ja näin ainakin kolmen kuhan pääsevän takaisin mereen kasvamaan, propsit siitä heille etteivät ottaneet alamittaisia ylös.

Kuhaa ei siis syötäväksi asti saatu, joten oli tyytyminen niihin kolmeen ahveneen, jotka ensimmäisestä paikasta ylös saatiin. Odottelin jo matkalla kotiinpääsyä kauhun sekaisin tuntein... emäntä ei ole kotona, joten joudun itse kalat fileeraamaan. Niinhän siinä taas kävi, että fileeraamisesta tuli lähinnä teurastusta, mutta ahvenilla sentään tuota viitsii treenata (mahdolliset kuhat olisin kyllä säästänyt osaavampiin käsiin). Lisää treeniä ja kenties parempi veitsi hankintaan, niin ehkä pannulle asti päätyy hiukan enemmän syötävää :)

Perhokauden avaus Kynäsjoella 16.-18.5.

Perjantai 16.5.

Vihdoin se koitti, koko pitkän talven odotettu, kesän ensimmäinen perhokalastusreissu jonka suuntana tälläkin kertaa Kynäsjoki. Porukka oli hiukan vähissä tälläkin kertaa reissua varten, mutta uutena mukaan lähti vanha opiskelukaveri kuvaajan ominaisuudessa, joten pääluku saatiin sentään kolmeen asti. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä videolta, miten pielessä oma heitto oikeasti on... ja onhan se mukava saada muutenkin kuvamateriaalia muistoksi reissusta. Oma kuvaaminen on todetusti jäänyt todella vähiin kalastusreissuilla, kun kuitenkin keskittyy itse kalastamiseen.

Reissua varten pakkailu alkoi jo viikolla ajoissa, mutta kuten tapana on, viimeisten tavaroitten pakkailussa tulee aina kiire. Perjantaina koko porukka oli vielä töissä päivän, joten reissuun lähtö oli sovittu noin neljään iltapäivästä. Itsellä työpäivä toimistolla päättyi jo puoliltapäivin, että ehti vielä viimeiset kauppatavarat hakemaan ja päästämään emännän asioille yhden jälkeen. Kotona vielä viimeiset työjutut kuntoon ennen lasten pakkailua isovanhempien kyytiin, jonka jälkeen omat kamat autoon, kalastuslupien maksu ja tulostus, ja kalakaverin odottelua saapuvaksi. Tavoitteena oli päästä noin puoli seitsemän-seitsemän maissa jokirantaan, jolloin luvat alkaisivat pyöriä.

Kuvaaja ehti ennen meitä paikalle jo hiukan ennen puoli seitsemää ja me hiukan perässä. Sovitulla tapaamispaikalla Kukonkosken parkkipaikalla vastassa olikin heti reissun ensimmäinen yllätys. Puinen kolmijalka jossa roikkui iso lappu "rauhoitusaika 14.-21.5.". Tarkemman lapun lukemisen jälkeen todettiin rauhoituksen koskevan Kukonkoskea laavulta pienen matkaa ylävirtaan, eli ei sentään koko reissu ollut pilalla. Hetken pohdinnan jälkeen päätettiin jatkaa matkaa seuraavalle laavulle eli Vääräkoskelle. Autot saatiin parkkiin ja kamoja alettiin kaivelemaan esille kun paikalle pöllähti kolmas auto, josta hyppäsi esiin Kalajussien pj (?) Reijo, jolta viime reissulla käytiin luvat ostamassa ja höpistiin muutakin.

Tälläkin kertaa jutustelu alkoi ihan mukavasti ja luultavasti jostain kommentista Reijo sitten meidät muistikin, jolloin jutustelu luisti vielä paremmin. Perhovinkkien, sivuperhojen sitomisen yms jutustelun lomassa saimme Vääräkosken portin avaimenkin lainaan, joten toinen auto siirrettiin parkkikselta suoraan laavun viereen parkkiin. Helpotti kummasti leiriytymistä, kun ei tarvinnut miettiä, mitä tarvitsee ottaa kantoon ja mitä jättää autoon, vaan sai säilyttää kaikki tavarat autossa :)  Samalla ratkesi sekin, että leiri pysyisi samassa paikassa koko viikonlopun.

Laavun kohdalla joessa ei vielä varsinaista koskea ollut näkyvissä, kun vettä kuitenkin oli jonkun verran, mutta lupaavasti pikkukalaa kävi pinnassa, joten odotukset vaan nousivat, että edes jotain kalaa reissulla saataisiin. Kun saatiin loput kamat kalastuskuntoon, niin kalakaveri lähti alajuoksua kohti, jossa oletettavasti olisi paremmin koskea näkyvissä, itse jäin laavun kohdalle kalastamaan. Koitin pikkupintureilla jallitella pinnassa käyviä pikkukaloja, että saisi perhokalastukseen taas jotain tuntumaa. Taisi kuitenkin kalat olla niin pieniä, etteivät saaneet edes pieniä koukkuja suuhun sisään. Kun aloin itse miettimään teltan pystyttelyä tuli kalakaveri takaisin leiriin harjus haavissa. Tarkistusmittauksen jälkeen harri (30cm) päästettiin takaisin jokeen kasvamaan. Loppuilta menikin leiriä pystytellessä, kalastellessa, lätkämatsia katsellessa ja nuotiolla turistellessa.

Lauantai 17.5.

Lauantain puolelle venynyt nukkumaanmeno ja normaali vieraassa paikassa heikosti nukkuminen jätti unet todella vähiin jo teoriassa. Käytännössä unia verotti vielä lisää paleleminen, joka vain yltyi puskassa käymisen jälkeen viiden maissa aamulla. Kuudelta kello olikin jo herättämässä, joka toisaalta oli ihan hyvä asia, pääsi ainakin nuotiolle lämmittelemään ja kuivailemaan eilisiä vaatteita ennen uutta kalastuspäivää. Sotasuunnitelmana aamua varten oli lähteä alajuoksun koskelle samaan paikkaan, josta kaveri harrin nappasi.

Koskea käytiin läpi jonkun aikaa ilman tärppejä ja nälän alkaessa nostaa päätään lähdettiin takaisin leiriin syömään. Sopivaa makkarahiillosta odotellessa hiukan kuvattiin laavurannassa.

Hetken ruokailun jälkeen paikalle saapui pari muutakin kalastajaa leiriytymisvehkeet mukanaan. Kovasti kyselivät mahtuuko laavulle vielä porukkaa yöpymään. Laavuhan olisi meidän osalta tyhjillään kun teltta ja kota olivat meidän käytössä. He kuitenkin jäivät vielä yöpaikkaa miettimään kun kuulemma ilta voisi mennä pitkäksi remuamisen parissa.

Me heitimme hiukan evästä reppuun ja suuntasimme vielä pidemmälle alajuoksua kohti. Ensimmäisen koskenmutkan jälkeen heittelin syvemmältä näyttävässä kohdassa hetken virvelillä, jolloin sainkin reissun ensimmäisen kovan tärpin. Itse en edes kalaa nähnyt mutta kalakaverin mukaan oli isohko selkä näkynyt pinnassa ennenkuin pääsi kokonaan irti. Tärpin jälkeen alkoikin kova pommitus tuohon samaan kohtaan, niin bete lotolla kuin perhoillakin mutta ilman uusia tärppejä. Kaverit lähtivät jo edemmäksi kun itse päätin vielä pari kertaa kiskaista virvelillä ja sieltähän se isku napsahti uudestaan. Tällä kertaa tuntui kevyemmältä iskulta ja kun kalan sain lähemmäs rantaa näkyi liiankin tuttu pää... haukihan se sieltä löytyi koskenkin keskeltä. Tarkistuspunnitus näytti tasan kilon ja hauki pääsi takaisin kiusaamaan arvokaloja.

Edelleen jatkettiin matkaa alavirtaa kohti ja lopulta päädyttiin Saukuankosken yläosille asti ennenkuin alkoi taas nälkä kurnia vatsaa ja lähdettiin takaisinpäin. Vääräkosken niskalle kun päästiin oli aikaisemmin tavatut kaverit saaneet porukkaan pari muutakin tyyppiä lisää, joita pikaisesti tervehdimme leirillepäin mennessä. Hetken kun olimme leirissä olleet, tuosta toisesta porukasta kolme kalastajaa palaili myös laavulle kahvitauolle. Siinä sitten jonkun aikaa turistiin kaikenlaista talojen remppaamisesta maailmanpolitiikkaan. Kun sitten teimme lähtöä, tällä kertaa yläjuoksun suuntaan, päätti tuo toinen porukka vaihtaa yöpymispaikkansa Kukonkosken laavulle vielä illan aikana. Varustimme heitä vielä viidellä litralla hanavettä ja yhdellä puolentoista litran kivennäisvesipullolla, ettei kuiva kurkku pääse liikaa vaivamaan seuraavana aamuna kun kuulemma krapulaa oli odotettavissa.

Kynäsjoen retkeilyreitin merkintöjä oltiin muka seuraavinaan oikeaan suntaan, ennenkuin tajuttiin, että väärään suuntaan ollaan menossa. Rämmittiin sitten pienen suolammikon reunaa pitkin tielle asti, kunnes löysimme kartassakin olleen peltotien joka vei oikeaan suuntaan. Oikea ranta lopulta löytyi, jossa pari nuorempaa kaveria olikin jo kalassa ihan kosken alapäässä. Itse suuntasimme kosken niskalle aloittelemaan, josta tulisimme pikkuhiljaa alaspäin. Nuo toiset kalastajat katosivat suurinpiirtein meidän ollessa puolessavälissä koskea. Kun vihdoin pääsimme kosken alareunaan asti, sain yhden tärpin virvelin päässä olleeseen pieneen kala-lippa yhdistelmään. Kala ei kuitenkaan napannut kunnolla kiinni. Hetki myöhemmin kymmenisen metriä tuosta alavirtaan kaverilla nappasi kiinni perhoon.

Kuvaaja ja minä kiiruhdimme alaspäin kuvaamaan ja auttamaan kalan saamisessa haaviin asti. Jonkun aikaa kun oli väsyttely kestänyt, nähtiin kala ensimmäisen kerran ja tunnistettiin kirjoloheksi, ja ihan kohtuu kokoiseksikin. Pohja ja vesi oli tuossa kohtaa niin tummaa, ettei kalaa tahtonut nähdä vaikka ihan vieressä useaan otteeseen kävikin, joten haaviin saamisessa kesti mutta lopulta sekin onnistui ja ensimmäinen kunnon kala oli saatu! Onnittelujen jälkeen suoritettiin mittaukset; 1,42kg ja 50cm.

Kalan saamisen jälkeen lähdettiinkin sitten suoraan leiriin, että saadaan kala savupönttöön pikaisesti. Leiriin kun päästiin, niin todettiin toisen porukan lähteneen, ja ilmeisesti myös saaneen saalista kun mätiä löytyi niin rannasta kuin laavun vierestäkin.

Savukalalla herkuttelun jälkeen suunta oli taas kohti alavirtaa, ja kosken niskaa. Kalakaverin jo saatua kalan, sain vuorostani kokeilla niskan parasta paikkaa ison kiven vierestä. Lopulta siihen ei kovin montaa heittoa ja perhon uittoa tarvittu kun minullakin oli ensimmäinen kirjolohi kiinni. VIHDOINKIN! Ensimmäinen jännitys oli, että pysyykö kala perhossa kiinni ja saadanko se ylös asti. Liekö kala juuri noussut kosken ylös, kun väsytystä ei tarvittu oikein nimeksikään ennenkuin kalakaveri sai napattua kirren haaviin. Huomattavasti pienemmältä näytti kuin kaverin aiemmin saama ja tarkistuksen jälkeen tulos olikin 960g ja 43cm.

Tuossa vaiheessa koolla ei sinänsä ollut mitään merkitystä, kunhan vaan sain vihdoinkin sen isomman kalan ylös :)  Samalla päästiin korkkaamaan jo kolmatta kesää mukana kulkenut "ison kalan" konjakki.

Kalan saamisen jälkeen palailin itse leiriin laittamaan kalan kylmään toisten jatkaessa koskea alaspäin. Tovi myöhemmin, kun olin jo koskelle palannut ja ehtinyt kalakaverin ohi joen mutkaan asti, nappasi kaverilla taas kiinni ison kiven vierestä. Tällä kertaa näytti jo kauempaakin, että nyt tulee vielä isompaa kalaa. Koitin kovasti kaverille huudella, että tarviiko apua, mutta hän halusi tällä kertaa väsytellä kalan ihan rauhassa ja napata itse haaviin, se hänelle suotakoon, joten jäin rauhassa katselemaan taistelua. Väsyttely kesti tällä kertaa aika kauan ja kun kala vihdoin pinnalle haavissa nousi, oli ensimmäinen arvio isommasta oikea, näytti huomattavasti pullukammalta kuin aiempi 1,46 kiloinen.

Kaveri nousi haaveineen joen vastarannalle, jonne itsekin kahlasin perässä suorittamaan mittauksia ja onnittelemaan. Kalan mitta ei paljoa kasvanut, vain kolme senttiä, eli 53cm tapaus kyseessä, mutta painoa olikin reippaasti enemmän vaa'an kivutessa 1,96 kiloon asti.

Tämän jälkeen alkoikin kova pohdinta, että miten saamme kalat säilymään, kiloinen odotteli jo leirillä ja tämä pari kiloinen haavissa, eikä enää samana iltana maistuisi enempää kalaa, kun puolitoistakiloinen jo pisteltiin parempiin suihin. Pienten konsultaatiopuheluitten jälkeen todettiin suolaveden olevan paras ratkaisu. Kahden kesän hukkareissujen (saaliin osalta) jälkeen olin ollut niin pessimisti reissuun lähteissä, että suolaakin oli mukana hiukan vähänlaisesti. Kaikki suola mitä mukana oli lisättiin veteen kalojen seuraan ja toivottiin sen riittävän seuraavaan päivään asti, että saadaan kaupasta jotain lisäviilennystä kylmälaukkuun.

Loppuillan kalasteltiin laavun kohdalla makkaranpaiston, jutustelun ja nukkumaan valmistautumisen ohella.

Sunnuntai 18.5.

Ilta oli taas venynyt ja vuorokausi vaihtunut ennenkuin nukkumaan asti päästiin. Sovittiin herätysajaksi klo 4, joka kuitenkin aamuyöllä vaihtui kello viiteen, kun jostain syystä tuntui uni maittavan :)  Kuitenkaan ei itsellä ole mitään muistikuvaa kellon soimimisesta viideltä, joten vasta puoli kuudelta heräilin omaan tahtiin. Yöllä ei ollut kylmä vaivannut ja unikin oli ollut laadullisesti huomattavasti parempaa. Teltasta ulos kömpiessä totesin myös ulkoilman olevan reippaasti lämpimämpi kuin edellisyönä mutta totuttuun tapaan tulet piti sytytellä heti ensimmäisenä. Aamu oli kaunis aurinkoinen ja tuuleton, nuotion savu jäi upeasti leijailemaan jokiuomaan ja vasta kun se vihdoin siitä alkoi liikkua tajusin, että kuvamuisto jäi tuostakin nappaamatta. Mutta ehkä ne kokemukset kuitenkin ovat parempia kokea sillä hetkellä, kuin muistella valokuvista.

Aamu ehti siis pidemmälle kuin illalla oltiin ajateltu, ennenkuin oltiin aamupalat saatu syötyä ja aamutoimet hoidettua, joten suoritettiin pieni suunnitelman muutos. Päätettiinkin purkaa leiri ennen kalaan lähtöä, jotta päästään vaihtamaan koskea nopeammin kunhan Vääräkoski vielä oli kahlattu läpi tältä aamulta. Kuvaajamme lähti kohti kotia leirin purun jälkeen, mukanaan kuvauspalkkana tuo pienempi eilen saatu kirjolohi. Itse heitimme siis kahluuvehkeet niskaan ja suuntasimme taas jo tutulle kosken niskalle.

Tälläkin kertaa menin ensimmäisenä tuohon niskalle olevan kiven taakse kokeilemaan josko kalaa sieltä taas löytyisi. Kalakaveri suuntasi alemmas koskea samalle isolle kivelle, josta eilen oli isompi kirre noussut. Muutaman heiton ehdein taas heittää ennenkuin kelailin siimaa kelalle uutta yritystä varten. Kuitenkin hiukan ennen heittosiiman loppumista kelaus olikin pakko lopetta yhtäkkiä kalan napatessa kiinni ihan parin metrin päässä. Oliko syynä huono tarttuminen, solmun kunto tai se, että siima oli melkein kelattuna pois, en tiedä, mutta kala sai napsautettua perukesiiman poikki ihan perhon yläpuolelta. Sinne siis meni ainoa itselläni ollut kelta-vihreä perho, johon kaikki kolme saatua kirjolohta oli napannut kiinni. Kalakaverillakin oli enää yksi samanlainen perho jäljellä, joten oli pakko turvautua samanlaisiin, mutta erivärisiin perhoihin. Samasta paikasta ei tietenkään kala enää napannut kiinni, joten lähdin itsekin alavirtaa kohti.

Kun kalakaverin tavoitin, oli hän kalastanut ilman tärppejä jo melkein koko kosken matkan. Totesimme Vääräkosken antaneen meille tältä aamulta jo kaiken annettavan sen yhden tärpin muodossa jonka sain, ja lähdimme autolle suuntana Kynäskoski. Matkalla koskelle päätti kaveri, että pakkohan sitä on kelta-vihreitä perhoja tehdä lisää kun niistä tuntuu kirjolohi pitävän (vaikka kaikki neuvot olivatkin, että musta-punainen/pinkki yhdistelmät toimisivatkin parhaiten). Kynäskosken parkkipaikalla sai roskiksen kansi toimia sidontapöytänä kaverin väsätessä pikaisesti meille pari perhoa lisää ennen koskelle kävelyä.

Kynäskoskikin näytti ihan erilaiselta kuin edellisvuonna, jolloin vesi peitti melkein kaikki kivet joita koskessa on. Nyt koski näytti hyvältä kalapaikalta, löytyi paljon hyvännäköisiä kiven taustoja ja pyörteitä. Lähdimme taas suoraan ylävirtaan kosken niskalle asti aloittamaan, tarkoituksena tulla pikkuhiljaa koskea alaspäin. Mutta niska, kuten melkein koko kosken matka kalastettiin tyhjää. Noin puolessa välissä koskea katselimme alavirtaan kun joku mies nappasi kahteen kertaan ilmeisesti alamittaisen harrin kiinni ja poistui paikalta yhtä nopeasti kuin oli saapunutkin. 

Lähestyessämme tuota paikkaa päätin itse, että on aika kokeilla larvoja ja kuulapäitä kun ei muutkaan perhot tunnu tässä koskessa toimivan. Hetken sain kalastella taas ilman tärppejä, muutaman pikkukalan käydessä katsomassa perhojani, ennenkuin taas iski. Seisoin itse korkealla kiven päällä kokonaan vedestä poissa ja uitin kuulapäätä pohjaa pitkin kun tuntui kova isku, vapa taipui isolle mutkalle ja pyristely alkoi. Kala tuntui isolta mutta taas yllätti se, miten vähän se loppujen lopuksi pisti vastaan. Huusin kaverin apuun haavittamaan kalan ettei se pääsisi karkuun kiipeillessäni kiveltä alas. Hetken taistelun jälkeen kala vihdoin ui haaviin ja näimme sen kokonaisuudessaan, reissun suurin kala oli saatu! Taisi siinä päästä (harvinaista kyllä) joku eläimellinen voitonkarjaisu suusta kun noin iso kala oli napannut kiinni, ja vieläpä itse tehtyyn kuulapääperhoon.

Rannassa suoritettu mittaus tuotti tällä kertaa tuloksen 59cm ja 2,8kg. Kala siis oli luultavasti edelliskesäistä istutuskantaa, koska tietojen mukaan jokeen istutetaan korkeintaan 2,5kg kaloja. Samalla kun itse perkasin kalaa, lähti kaveri vielä kokeilemaan itsekin kuulapäällä muutamaa paikkaa. Harmittavasti kotiinlähdön aika alkoi käsillä, joten itse en enää ehtinyt koskeen takaisin. Tämä viimeinen kirjolohi kyllä pelasti kaikki edellisetkin reissut, niin hyvältä sen saaminen tuntui :)

Kävely autolle taisi mennä aika ison hymyn saattelemana. Vielä viimeinen kamojen pakkaus ja suunta kohti Pomarkun keskustaa ja etsimään kaupasta jotain jäähdytystä kaloille. Kaupassakäynnin jälkeen palautettiin vielä portin avain ennen kotimatkalle lähtöä.

Kynäsjoki siis tällä kertaa antoi kalaa hyvin vaikka pessimistisenä tällä kertaa lähti liikenteeseen. Ensi kertaa varten tietää varautua hiukan paremmin kylmälaukun ja ehkä hiilihappojään osalta.

Seuraavaa perhoreissua odotellessa... suunnasta ei kyllä vielä tiedä, että palataanko Kynäsjoelle vai onko seuraava kohde Merikarvia, Virrat, Matildanjärvi vai jokin muu...

Jos joku loppuun asti jaksoi lueskella, niin tässä vielä reissusta videokooste (huom! 26 ja risat minuuttia pitkä).