tiistai 11. elokuuta 2015

Kesä"loma" 2015

Hiukan on jäänyt heikolle tämä blogin kirjoittelu tänä vuonna. Se ei tarkoita, että kalastus olisi jäänyt, kuten ehkä huomaa tämän vuoden kalastuspäivistä.

Tämän vuoden kesäreissu oli parin viikon mittainen, viikoilla 30 ja 31. Varsinaista lomailua ei reissu kuitenkaan ollut, joten kalastuspäivät (ja niihin käytetty aika) olivat vähissä ja lyhyitä.

Ensimmäisellä reissuviikolla kohteena oli uusi tuttavuus, Saariselkä. Etukäteen jo netistä tutkittuna ja muutamalta tutulta kyseltynä, ei odotukset olleet kovin korkealla kalan saamisen suhteen. Alueella on kuitenkin useampi joki ja lampia/järviä mutta vielä päivää ennen reissuun lähtöä saatu tieto, että vesi on jo liian matalalla pienemmissä joissa kaloille, laski odotuksia entisestään.

Ensimmäisenä kalastuspäivänä kohteena oli Tolosjoki. Etukäteen kartasta tutkittu paikka ei ollutkaan normi maavaralla varustetulla autolla saavutettavissa ja kauempaa katsottuna oli paikka niin hyvin leiritetty, etten lähtenyt edes kävellen sitä katsastamaan. Kalastin siis vain maantiesillasta alaspäin jokusen sata metriä. Joki oli yllätyksekseni kohtuu leveä, mutta valitettavasti matala. Enää en siis ihmetellyt tietoja, että kalat on jo kevättulvien jälkeen lähteneet syvempiin paikkoihin. Yhden kaatuneen puun vierestä onnistuin pelästyttämään kalan liikkeelle, näin kalan palaavan takaisin rungon viereen mutta yrityksistä huolimatta ei perhot kelvanneet. Liekö sitten ollut pieni taimen joka pelästyi sen verran, ettei uskaltautunut enää syömään. Joen pätkästä koitin etsiä syvimmät paikat kalastettavaksi mutta missään en muita kaloja nähnyt, saati että joku olisi perhoa halunnut. Reissun saaliiksi jäi siis ainoastaan pyörän satula jonka keskeltä jokea nappasin pois.

Toisena kalastuspäivänä olikin vuorossa isän ja appiukon kanssa mato-onkireissu Porttipahdalle. Appiukko oli jo aiempana päivänä käynyt paikan katsastamassa ja saanut ihan syötävän kokoista ahventa ja pientä siikaa. Itseäni houkutteli varsinkin tuo siika, joka keväällä monista yrityksistä huolimatta jäi vieläkin haaveeksi. Tie halkoo järveä useamman sadan metrin matkan, joten kalastuspaikkaa oli helposti saatavilla. Kovin kauaa ei matoa tarvinnut uitella, kun ensimmäiset ahvenet oli ämpärissä. Hetkeä myöhemmin vaihdoin pohjaonkeen, sillä ei kuitenkaan saalista tullut pientä ahventa ja isoa tärppiä lukuunottamatta. Vaihdos takaisin mato-onkeen kannatti hetkeä myöhemmin kun sain saaliiksi ensimmäisen siikani! Hiukan kun asiaa tutkittiin, niin saatiin tietää, että tuo kääpiösiikalaji, jota tuolla seudulla elelee, on vasta neljän vuoden iässä tuota parinkymmenen sentin luokkaa, jota mato-onkeenkin tarttui. Uusi laji kuitenkin listaan ja onginta jatkui. Jokunen tunti reissussa tuotti kolmeen mieheen tulokseksi illallisen verran ahventa ja siikaa.

Kolmas kalastupäivä olikin vasta Saariselällä olon viimeisenä iltana. Tällä kertaa suuntana oli Sotajoki, josta ennen reissua oli vähän sekalaista tietoa. Osa sanoi kalaa olevan vaikka tulvat olikin jo kauan olleet ohi, ja toiset sanoi kalan poistuneen Ivalojokeen. Oli miten oli, kokeilemaan oli päästävä, vaikka reissu sitten jäisikin vain uusien paikkojen tutkimiseksi. Kun olin vetämässä kamppeita päälle maantiesillan pielessä, tuli paikallinen vanhempi mies vinkkaamaan parista paremmasta paikasta. Sama mies totesi etten ainakaan taimenta tulisi saamaan tuosta sillan läheltä. Kiittelin kovasti vinkeistä mutta päätin kuitenkin sillan ympäristön testata. Heti rantaan päästyäni näin tuikin ja olisikohan ollut toinen heitto kun oli taimen kiinni. Toki taimen oli pieni, ehkä juuri ja juuri kymmenen senttiä meni rikki, mutta taimen oli kuitenkin löytynyt. Hetkeä myöhemmin tuo paikallinen mies tuli sillalle katsomaan ja alkoi emännän kanssa höpöttelemään uudestaan paremmista paikoista. Itse kalastin sillan ympäristön loppuun asti ennenkuin otettiin toisesta neuvosta kiinni ja lähdettiin autolla etsimään paikkaa. "Kilometri, kaksi tai voi se olla poronkusemakin" myöhemmin saavuttiin pienessä metsätiessä niin pitkälle kuin omalla autolla pääsi, joten loppumatka sujui kävellen. Periltä löytyi ihan kivan oloinen pieni kosken pätkä ja suvantoa. Hyttysarmeija hiukan haittasi kalastusta mutta pari isompaa tärppiä tuli kosken sivusta, syvemmästä montusta kultaiseen kuulapää red tagiin. Kalaa ei kuitenkaan ylös tullut mutta tulipahan taas tutkittua uusi paikka, jonne varmasti palaan jos Saariselälle uudestaan eksytään.

Toisella reissuviikolla suuntana oli vanha tuttu Kuusamo, josta jo oli tuttuja kalapaikkoja tiedossa, ja jossa ei tällä kertaa ollut suunnitteilla uusia etsiäkään. Jo Saariselältä Kuusamoonpäin ajellessa kävin nappaamassa mukaan viikon luvan Rukajärven kalastusalueelle, jolloin ei ainakaan jäisi luvasta kiinni, että koska voi koskille lähteä. Työt tulisivat häiritsemään Kuusamon viikkoakin, joten kalastuspäiviä tulisi reissulla ehkä samat kolme kuin Saariselälläkin.

Ensimmäinen kalastuspäivä suuntautui edellisiltä vuosilta tutulle maantiesillalle Pyhäjoen varteen. Yllätykseksi sillan alla ei näkynyt yhtään harjusta ja ympäristöstäkään ei perhot kelvanneet edes ahvenille. Pyhäjoen parempi tutkiminen jäi myöhemmäksi kun sain emännän suostumaan lähtemään katsomaan Askinjokea, joka olisi uusi tuttavuus. Tuonkin pienen joen ylittää maantiesilta josta ensin kävimme katsomassa paikkoja. Pienet tuikit ylävirran suunnassa sentään lupailivat, että jotain kalaa olisi liikkeellä, vaikkei sitten isoja löytyisikään. Kalastuksen aloitin sillan yläpuolelta, niskasta jonkin verran yläjuoksulle. Pieniä tuikkeja tuli koko ajan alavirran suunnassa näkyviin ja muutama tärppikin sieltä tuli, mutta kala ei jostain syystä nyt jäänyt kiinni. Vaihtelin perhoja ja lähdin alavirtaan mutta jonkun ajan päästä oli todettava, että hukkareissu tästä tuli.

Toinen kalastuspäivä oli uusi reissu Pyhäjoelle, Myllykoskelle. Mukaan lähti 6v pieni mies jolle olin lupaillut, että tällä reissulla hänkin pääsisi perhovavan varteen kiinni. Mylly"sillalla" häntä hiukan opastin ja kalastus alkoi. Monttu oli ilmeisesti tällä kertaa täynnä vain pikkukalaa, kun ei tärppiäkään saatu. Siirryttiin hiukan alavirtaa kohti, josta viime vuonnakin oli harjusta noussut.


Muutama larvan uitto alavirtaan ja iso harjus nappasi kiinni samasta paikasta kuin viime vuonna. Väsyttelin kalaa hiukan, ennenkuin annoin vavan ja siiman pienen miehen käsiin, jotta hän pääsisi kokeilemaan miltä kala perhovavassa tuntuu. Hetki lisää väsyttelyä ja kala jo melkein ulottuvilla kun tapahtuu se mitä ei koskaan halua tapahtuvan, kala pääsee irti näköetäisyydellä, melkein haavissa. No, piti ajatella positiivisesti... pieni mies oli saanut tuntea miltä kala tuntuu perhovavassa ja oli nähnyt harjuksen hienot hypyt koskessa. Hetki uutta yritystä samassa paikassa ilman kalaa kunnes siirryttiin vielä enemmän alajuoksua kohti. Sieltä kiven takaa nappasi pienempi tärppi ja näkyi useampi tuikki pienemässä virrassa. Nyt saatiin jo kala ylöskin asti ja pienen miehen haaviin, hänen päivänsä oli pelastettu ja ehkäpä jo koukutettu perhokalastukseen mukaan :)


Kolmas kalastuspäivä suuntautui uudestaan Pyhäjoelle. Tällä kertaa mukaan lähti emäntä ja suureksi yllätykseksi saimme myös kummipojan suostuteltua mukaan. Opastus perhokalastukseen lähti samalta mylly"sillalta" kuin omallekin pojalle. Tälläkään kertaa ei montusta tärppejä tullut, joten siirtyminen alavirtaa kohti aloitettiin. Taas samasta kohtaa myllyn raunioiden vierestä nappasi isompi harri kiinni. Tälläkään kertaa ei kala ylös asti tullut vaan jo muutaman potkaisun jälkeen pääsi irti ilman, että kummipoika kalaa edes näki. Pikkuharreja saatiin taas muutama ylös ennen suvantoa. Suvannosta kummipoika yritteli löytää ahventa tai haukea mutta ilman tulosta. Tämän päivän pääkohde oli kuitenkin vielä edessä, eli suunnaksi alavirta ja Vääntökoski, josta viime vuonna eniten harreja löytyi. Kahteen "mieheen" koskea pommitettiin larvalla ja pupalla ja yllättävän pitkään meni ennenkuin ensimmäinen kala oli kiinni. Kummipojan harmiksi tosin minun perhossa kiinni, eikä hänen vaikka olikin uittanut perhoaan samassa paikassa hetkeä aikaisemmin. Hetki väsyttelyä ja kalan uittaminen kohti kummipoikaa joka tällä kertaa sai toimia haavimiehenä. Perhostelun osalta reissu oli tuolla kalalla pelastettu, määrämittainen harrihan se sieltä nousi. Koski kalasteltiin loppuliukuun asti mutta enempää kalaa ei löytynyt.

Neljättä kalastuspäivää ei pitänyt tulla, kun säätiedotusten mukaan ukkospäivä olisi ollut viimeiselle päivälle tiedossa. Onneksi kuitenkin ennusteet muuttuivat ja kotimatka sai siirtyä vielä päivällä eteenpäin. Neljäs kalastuspäivä olikin sitten taas mato-onkireissua appiukon kanssa Kuusamon "varmaan" ahvenpaikkaan. Tälläkin kertaa paikka oli hyvä, vaikkei ihan aiempien vuosien tapaista ahvensaalista saatukaan. Tämän reissun kohokohta oli about puolessa välissä kalastusta tullut tärppi. Taino, ehkei voi puhua tärpistä kun koho alkaa yhtäkkiä menemään hirveää vauhtia yhteen suuntaan ja kun saan hiukan lyötyä painetta, niin toiseen suuntaan. Ensimmäinen ajatus oli, että hauki nappasi matoon kiinni, koska tuotakin on tuossa paikassa tapahtunut. Kala siis sai hirveällä menollaan siimat sekaisin appiukon ongen kanssa. Ennenkuin saatiin onkia vedettyä lähemmäs venettä ja haavia kaivettua, oli kala saatu näkyviin, eikä se lopulta hauki ollutkaan vaan isoin ahven mitä minulla on kiinni ollut. Körmyniska saatiin lopulta haavin kanssa ylös ja nuijan jälkeen puntari näytti kalalle kokoa 560 grammaa, kirkkaasti oma ennätykseni! Tuollaisia kun saisi useammin. Kolmisenkymmentä syöntikokoista ahventa myöhemmin kutsui mökki ja viimeisen päivän iltatoimet.

Ensi vuonna appiukolla ilmeisesti samat viikot tiedossa... saapi nähdä miten työt antavat periksi, pääseekö ensi vuonna mukaan.. mutta joka tapauksessa Kuusamo mielessäin sitä odotellessa.

torstai 30. huhtikuuta 2015

Nautelankoskella kauden avausta...

Otetaanpa alkuun hiukan juttua vielä ennen perhokauden varsinaista avausta tapahtuneista...

Tuossa talven aikana tuli hommattua Vision Vipu #3 -vapa purokalastelua silmällä pitäen. Aluksi ajattelin, että olisin mennyt vanhan #5 luokan kelan ja siiman kanssa tuolla, mutta kelapa ei kiinnikkeisiin mahtunut. Jos perinteeksi muodostunut Perhomessureissu Ylöjärvelle toi ratkaisun tuohon ongelmaan kun messuilta käteen jäi uusi kela ja siima tuota "pikkuvapaa" varten. Toki messuilta jäi käteen muutakin, Visionin kahluutakki, imukupeilla kiinnittyvä vapateline autoon ja vähän muuta pienempää.

Särkien kutu pääsi testitantereeksi tuolle pikkuvavalle. Parina päivänä jo ehtinyt meren rantaan "leikkimään" särkien kanssa ja kivaltahan tuo vapa tuntuu jo parisataa grammasten särkien kanssa. Varmasti hauska peli pohjoisessa harjusten kanssa. Tulipa tuossa toisena "leikkipäivänä" myös äkäisempi kala perhoon kiinni. Alkuun ajattelin, että isompi ahven olisi jäänyt kiinni mutta kotona suoritetun tarkistuksen jälkeen oli lajina sorva... uusi tuttavuus siis taasen listalle.

Mutta viralliseen perhokauden avaukseen... eli koskelle...

Nautelankoski 29.4.

Edeltävällä viikolla alkoi Sami kyselemään ehtisinkö joku päivä Nautelaan mukaan kautta availemaan (ja näyttämään mallia?). Samihan ei vielä ollut perhoa uitellut aikaisemmin, joten pakkohan sitä oli aikaa löytää reissulle, ei niin etteikö kauden avaus olisi itseäkin houkutellut :)

Harmillisesti koko päiväksi oli luvassa sateita, mutta homma oli sovittu, lastenvahdit hoidettu paikalle ja fiilis korkealla säästä huolimatta, niin koski kutsui aamulla heti kuuden jälkeen. Liedon aseman SEOlta aukeamisen jälkeen luvat taskuun ja koskelle. Itse otin samantien vuosiluvan, niin tulee varmasti käytyä useammankin kerran "lähimmällä" koskella. Aurajoesta kun on kyse, niin totesin viisaammaksi ottaa C&R luvan.

Museon parkkiksella kun laitoin kamoja kuntoon ja hynttyitä niskaan, totesi Sami jossain välissä, että näyttää kuin joku erikoisjoukkojen mies valmistautuisi tehtävään. Ja onhan tuo toisaalta ihan paikkansa pitävää, tehtävänä saada saalista, tai ainakin hyvä mieli ja nautintoa luonnosta. Toki on sitä joskus itsekin miettinyt, että roudaako koskella liikaa tavaraa mukana... mutta pitäähän sitä "varoiksi" olla kaikenlaista.

Meren rannalla oli jo hiukan heittoa haettu kohdilleen, niin yllättävän hyvin lähti homma käyntiin. Pikkuhiljaa Samin kanssa kalasteltiin koski alas asti ilman tärppejä. Kosken alla jo mietittiin, että onkohan istutuksia vielä tälle vuodelle tehty. Ilmeisesti vesi on vielä sen verran vilposta, ettei edes särkeä/säyneä/ahventa mistään napannut. Parisen tuntia taisi tuossa ensimmäisessä laskussa mennä ja itsellä oli aamupalan aika. Autoille kun päästiin, totesi Sami tuon parin tunnin rämpimisen sateessa riittäneen hänelle ensimmäiseksi kerraksi. Jonkin aikaa autoille höpistiin niitä näitä ennen Samin lähtöä. Ehdein kaivella aamupalan esiin kun paikalle pöllähti toinenkin kalastaja. Oli onneksi ihan mukava tapaus ja höpöteltiinkin heti istutuksista, ottiperhoista yms. Hän oli sitä mieltä, että ensimmäinen istutus olisi juuri tehty, ja että kirjolohta varmasti olisi suvantopaikoissa syvemmässä vedessä.

Aamupalan jälkeen lähdin siis tekemään uutta laskua ja tällä kertaa pommitin enemmän suvantopaikkoja mutta edelleen ilman tärpin tärppiä. Viimeisessä suvantokohdassa oltiin tuon kaverin kanssa taas samaan aikaan ja höpöteltiin lisää kaikenlaista. Hän ihmetteli myös kalojen ja veden vähyyttä koskessa, yhden turvan oli kuitenkin napannut juuri tuosta suvannosta. Lähdin taas kävelemään takaisin ylöspäin kun nenään tuli hirveä palaneen käry. Kun pääsin ylimmäiseen suvantopaikkaan näin isomman auton jumissa museon mäessä. Kärykin siis oli mitä ilmeisimmin tullut tuolta... olivat polttaneen kytkimen autosta. Saivat kuitenkin auton lopulta sieltä liikkeelle ja näin ensimmäisen pintomisen suvannossa. Päätin kuitenkin käväistä hiukan syömässä ennen seuraavaa laskua.

Tuo toinen kaveri oli jo ehtinyt autolleen ja oli myös popsimassa evästä. Totesi auton olleen istutusauto, joten kohta saataisiin kalaa. Hän ehti koskelle takaisin ensimmäisenä ja ensimmäiseen suvantoon johon kalat tiputetaan. Itse suuntasin ensimmäiseen joenmutkaan. Kauaa en ehtinyt heittelemään kun siiman päässä tuntui mukava nykäisy ja pyristely alkoi. Mitään hirveän isolta ei kala tuntunut ja ensimmäisen kerran pinnassa käydessään varmistui pieneksi kirjoloheksi. Hetken taistelun jälkeen kala väsähti ja pääsi haavin pohjalle. Kuva muistoksi, suurinpiirtein mittaus n. 40cm ja kala pois haavista polskimaan vapauteen. Viime kesältä tuttu keltainen perho oli toiminut taas.



Hetken pommitin vielä samaa paikkaa ilman tapahtumia. Kun käännyin yläjuoksulle päin näin kaverilla olevan kirjolohen kiinni. Oli ilmeisesti hiukan isompi tapaus kun tuntui pistävän hanttiin pitemmän aikaa. Siinä hiukan huudeltiin puolin ja toisin, itsellä saldona tuo yksi kirjolohi, kaverilla pari kirjolohta ja pari pientä taimenta, kaikki siis luultavasti juuri tulleesta istutussatsista. Itse lähdin vielä hetkeksi alajuoksua kohti katsomaan, josko kaloja olisi jo sinne asti eksynyt, mutta toivo oli turha. Kellon lähestyessä kotiinlähdön aikaa lähdin kävelemään autoa kohti. Matkalla liittyi tuo kaveri taas seuraan mukanaan arviolta parikiloinen kirjolohi. Hän oli myös lähdössä jo kotia kohti ja oli napannut viimeiseksi ruokakalan mukaan.

Sateesta huolimatta reissusta jäi siis hyvä fiilis, paras kauden aloitus ehdottomasti tähän mennessä :)  Ja nythän on vuosilupa taskussa, niin voi käydä koskella vaikka aina työpäivän jälkeen...

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Avovesikausi aloitettu!

Aikainen kevät toi mukanaan myös aikaisen avovesikauden avauksen. Maaliskuun aikana on ehtinyt jo muutamaan otteeseen käymään kalassa. Kohdekalana on ollut siika ja paikkoina Taivassalo ja Särkänsalmi. Särkänsalmella tuli tämän vuoden ensimmäinen kala ylös asti. Pitkän odottelun jälkeen alkoi vihdoin vapa heilua, muttei kovin isosti. Koitin siinä sitten arpoa, että onko siellä kala kiinni vai ei, kelatako jo sisään vai ei. Useampi yritys ennenkuin kala oikeasti jäi kiinni, pettymys oli kuitenkin aikamoinen kun ylös tulikin joku särjen sukuinen kala, eikä siika. Kotona tarkistettuna laji oli turpa. Särkänsalmella on yleensä aina verkkoja meressä ja tällä reissulla sattui kalastajat käymään verkot kokemassa minun rannalla ollessa. Siinä sitten hiukan huudeltiin puolin ja toisin, ja verkkomiehet olivat saaneet vain yhden siian monista verkoistaan. Olivat sitä mieltä, että vesi on vielä liian kylmää, että siikaparvet olisivat tulleet Särkänsalmelle asti.

Taivassalossa on nyt tullut käytyä jo kolmeen otteeseen siikaa kokeilemassa. Ensimmäiset pari reissua ihan tyhjää kalastaen. Kolmannella reissulla oli keli otollisin, ei tuulta nimeksikään ja lämpöasteitakin sentään jokunen. Edelliseltä päivältä oli Samilta tullut viestiä, että Pähkinäisten vesiltä siikaa nousisi, joten sekin lisäsi odotusarvoa omalle reissulle. Jonkin aikaa sain kalastella taas tyhjää, ennenkuin vapa alkoi lupaavasti värisemään... hetki odottelua ja pieni vastaisku ja kelaus sisään... mutta turpa se oli tälläkin kertaa, eikä siika. Uutta matoa koukkuun ja onki mereen. Paikalle saapui myös paikallinen vanhempi mies siikaonkien kanssa. Siinä juteltiin kalastuksesta yleisesti ja tuon paikan siikaonnesta. Tämä mies oli sitä mieltä, että tuossa paikassa on tällä hetkellä liian samea vesi, että siikaparvet tulisivat paikalle, mutta että yrittää kuitenkin pitää kun mökillä käy. Pariin mieheen napsittiin useampi särki ylös, mutta siiat loistivat poissaolollaan. Kuutisen tuntia rannassa riitti minulle ja koti kutsui. Tuli saalista kuitenkin vaikkei ihan tavoitekalaa tullutkaan, joten positiivisissa fiiliksissä kotiinpäin... ja olihan se kuitenkin uutta lajia tälle vuodelle, jo toinen tapaus.

Pilkkikausi 2014-2015

Paljoa blogattavaa ei tämän talven pilkkimisistä jäänyt. Jäälle ehdein tasan kolmeen otteeseen, kerran Taivassaloon ja pariin kertaan Säkylän Pyhäjärvelle. Taivassalossa käydessä naapurit tuntuivat saavan aikamoista lajikirjoa avannosta ylös; ahven, siika, särki, norssi, kuha... mutta kalojen koko oli niin pientä, että syötäväksi asti ei noita eksynyt. Itselleni ei tietenkään paria pientä tärppiä lukuunottamatta mitään tapahtumaa ollut. Säkylässä käytiin ensimmäisellä kerralla "varmassa" paikassa, josta kuitenkin syönti oli loppunut juuri 10 minuuttia aikaisemmin ja porukka alkoi leviämään joka suuntaan parvea etsien. Eli saaliittomaksi jäi tuokin reissu. Toisella kerralla käytiin epävarmemmassa paikassa, parissa kohtaa pilkkireiästä kyllä nähtiin kaloja, mutta niitä ei tuntunut pilkkitarjonta kiinnostavan. Eli ilman saalista tuollakin kertaa kotiin.

Noiden reissujen jälkeen piti vielä pariinkin kertaan lähteä kalaan, mutta aikainen kevät pääsi päälle liian aikaisin. Ensi talvea ajatellen pitää ainakin hommata kunnon kaira. Nykyisellä ei tarvinnut tänä talvena kairata kuin pari reikää, mutta sekin oli liikaa. Kaira ei syö jäätä niin kuin pitäisi ja yhdenkin reiän tekemiseen menee ikä ja terveys... toisaalta eipä tule kylmä kun hiki päässä koittaa reikää kairata.

Mutta jospa siis ensi talvena alkaisi jo tämäkin kalastuksen laji tuottaa jotain tulosta... sitä odotellessa...