torstai 17. maaliskuuta 2016
Uusi vuosi, "uusi" blogi
Noniin, vihdoin taitaa olla kaikki tarpeellinen tavara siirrettynä tuonne uuden blogin puolelle. Siimat eivät siis toivottavasti enää ole sekaisin ja jatketaan matkaa Larvais nimen alla :)
tiistai 11. elokuuta 2015
Kesä"loma" 2015
Hiukan on jäänyt heikolle tämä blogin kirjoittelu tänä vuonna. Se ei tarkoita, että kalastus olisi jäänyt, kuten ehkä huomaa tämän vuoden kalastuspäivistä.
Tämän vuoden kesäreissu oli parin viikon mittainen, viikoilla 30 ja 31. Varsinaista lomailua ei reissu kuitenkaan ollut, joten kalastuspäivät (ja niihin käytetty aika) olivat vähissä ja lyhyitä.
Ensimmäisellä reissuviikolla kohteena oli uusi tuttavuus, Saariselkä. Etukäteen jo netistä tutkittuna ja muutamalta tutulta kyseltynä, ei odotukset olleet kovin korkealla kalan saamisen suhteen. Alueella on kuitenkin useampi joki ja lampia/järviä mutta vielä päivää ennen reissuun lähtöä saatu tieto, että vesi on jo liian matalalla pienemmissä joissa kaloille, laski odotuksia entisestään.
Ensimmäisenä kalastuspäivänä kohteena oli Tolosjoki. Etukäteen kartasta tutkittu paikka ei ollutkaan normi maavaralla varustetulla autolla saavutettavissa ja kauempaa katsottuna oli paikka niin hyvin leiritetty, etten lähtenyt edes kävellen sitä katsastamaan. Kalastin siis vain maantiesillasta alaspäin jokusen sata metriä. Joki oli yllätyksekseni kohtuu leveä, mutta valitettavasti matala. Enää en siis ihmetellyt tietoja, että kalat on jo kevättulvien jälkeen lähteneet syvempiin paikkoihin. Yhden kaatuneen puun vierestä onnistuin pelästyttämään kalan liikkeelle, näin kalan palaavan takaisin rungon viereen mutta yrityksistä huolimatta ei perhot kelvanneet. Liekö sitten ollut pieni taimen joka pelästyi sen verran, ettei uskaltautunut enää syömään. Joen pätkästä koitin etsiä syvimmät paikat kalastettavaksi mutta missään en muita kaloja nähnyt, saati että joku olisi perhoa halunnut. Reissun saaliiksi jäi siis ainoastaan pyörän satula jonka keskeltä jokea nappasin pois.
Toisena kalastuspäivänä olikin vuorossa isän ja appiukon kanssa mato-onkireissu Porttipahdalle. Appiukko oli jo aiempana päivänä käynyt paikan katsastamassa ja saanut ihan syötävän kokoista ahventa ja pientä siikaa. Itseäni houkutteli varsinkin tuo siika, joka keväällä monista yrityksistä huolimatta jäi vieläkin haaveeksi. Tie halkoo järveä useamman sadan metrin matkan, joten kalastuspaikkaa oli helposti saatavilla. Kovin kauaa ei matoa tarvinnut uitella, kun ensimmäiset ahvenet oli ämpärissä. Hetkeä myöhemmin vaihdoin pohjaonkeen, sillä ei kuitenkaan saalista tullut pientä ahventa ja isoa tärppiä lukuunottamatta. Vaihdos takaisin mato-onkeen kannatti hetkeä myöhemmin kun sain saaliiksi ensimmäisen siikani! Hiukan kun asiaa tutkittiin, niin saatiin tietää, että tuo kääpiösiikalaji, jota tuolla seudulla elelee, on vasta neljän vuoden iässä tuota parinkymmenen sentin luokkaa, jota mato-onkeenkin tarttui. Uusi laji kuitenkin listaan ja onginta jatkui. Jokunen tunti reissussa tuotti kolmeen mieheen tulokseksi illallisen verran ahventa ja siikaa.
Kolmas kalastupäivä olikin vasta Saariselällä olon viimeisenä iltana. Tällä kertaa suuntana oli Sotajoki, josta ennen reissua oli vähän sekalaista tietoa. Osa sanoi kalaa olevan vaikka tulvat olikin jo kauan olleet ohi, ja toiset sanoi kalan poistuneen Ivalojokeen. Oli miten oli, kokeilemaan oli päästävä, vaikka reissu sitten jäisikin vain uusien paikkojen tutkimiseksi. Kun olin vetämässä kamppeita päälle maantiesillan pielessä, tuli paikallinen vanhempi mies vinkkaamaan parista paremmasta paikasta. Sama mies totesi etten ainakaan taimenta tulisi saamaan tuosta sillan läheltä. Kiittelin kovasti vinkeistä mutta päätin kuitenkin sillan ympäristön testata. Heti rantaan päästyäni näin tuikin ja olisikohan ollut toinen heitto kun oli taimen kiinni. Toki taimen oli pieni, ehkä juuri ja juuri kymmenen senttiä meni rikki, mutta taimen oli kuitenkin löytynyt. Hetkeä myöhemmin tuo paikallinen mies tuli sillalle katsomaan ja alkoi emännän kanssa höpöttelemään uudestaan paremmista paikoista. Itse kalastin sillan ympäristön loppuun asti ennenkuin otettiin toisesta neuvosta kiinni ja lähdettiin autolla etsimään paikkaa. "Kilometri, kaksi tai voi se olla poronkusemakin" myöhemmin saavuttiin pienessä metsätiessä niin pitkälle kuin omalla autolla pääsi, joten loppumatka sujui kävellen. Periltä löytyi ihan kivan oloinen pieni kosken pätkä ja suvantoa. Hyttysarmeija hiukan haittasi kalastusta mutta pari isompaa tärppiä tuli kosken sivusta, syvemmästä montusta kultaiseen kuulapää red tagiin. Kalaa ei kuitenkaan ylös tullut mutta tulipahan taas tutkittua uusi paikka, jonne varmasti palaan jos Saariselälle uudestaan eksytään.
Toisella reissuviikolla suuntana oli vanha tuttu Kuusamo, josta jo oli tuttuja kalapaikkoja tiedossa, ja jossa ei tällä kertaa ollut suunnitteilla uusia etsiäkään. Jo Saariselältä Kuusamoonpäin ajellessa kävin nappaamassa mukaan viikon luvan Rukajärven kalastusalueelle, jolloin ei ainakaan jäisi luvasta kiinni, että koska voi koskille lähteä. Työt tulisivat häiritsemään Kuusamon viikkoakin, joten kalastuspäiviä tulisi reissulla ehkä samat kolme kuin Saariselälläkin.
Ensimmäinen kalastuspäivä suuntautui edellisiltä vuosilta tutulle maantiesillalle Pyhäjoen varteen. Yllätykseksi sillan alla ei näkynyt yhtään harjusta ja ympäristöstäkään ei perhot kelvanneet edes ahvenille. Pyhäjoen parempi tutkiminen jäi myöhemmäksi kun sain emännän suostumaan lähtemään katsomaan Askinjokea, joka olisi uusi tuttavuus. Tuonkin pienen joen ylittää maantiesilta josta ensin kävimme katsomassa paikkoja. Pienet tuikit ylävirran suunnassa sentään lupailivat, että jotain kalaa olisi liikkeellä, vaikkei sitten isoja löytyisikään. Kalastuksen aloitin sillan yläpuolelta, niskasta jonkin verran yläjuoksulle. Pieniä tuikkeja tuli koko ajan alavirran suunnassa näkyviin ja muutama tärppikin sieltä tuli, mutta kala ei jostain syystä nyt jäänyt kiinni. Vaihtelin perhoja ja lähdin alavirtaan mutta jonkun ajan päästä oli todettava, että hukkareissu tästä tuli.
Toinen kalastuspäivä oli uusi reissu Pyhäjoelle, Myllykoskelle. Mukaan lähti 6v pieni mies jolle olin lupaillut, että tällä reissulla hänkin pääsisi perhovavan varteen kiinni. Mylly"sillalla" häntä hiukan opastin ja kalastus alkoi. Monttu oli ilmeisesti tällä kertaa täynnä vain pikkukalaa, kun ei tärppiäkään saatu. Siirryttiin hiukan alavirtaa kohti, josta viime vuonnakin oli harjusta noussut.
Muutama larvan uitto alavirtaan ja iso harjus nappasi kiinni samasta paikasta kuin viime vuonna. Väsyttelin kalaa hiukan, ennenkuin annoin vavan ja siiman pienen miehen käsiin, jotta hän pääsisi kokeilemaan miltä kala perhovavassa tuntuu. Hetki lisää väsyttelyä ja kala jo melkein ulottuvilla kun tapahtuu se mitä ei koskaan halua tapahtuvan, kala pääsee irti näköetäisyydellä, melkein haavissa. No, piti ajatella positiivisesti... pieni mies oli saanut tuntea miltä kala tuntuu perhovavassa ja oli nähnyt harjuksen hienot hypyt koskessa. Hetki uutta yritystä samassa paikassa ilman kalaa kunnes siirryttiin vielä enemmän alajuoksua kohti. Sieltä kiven takaa nappasi pienempi tärppi ja näkyi useampi tuikki pienemässä virrassa. Nyt saatiin jo kala ylöskin asti ja pienen miehen haaviin, hänen päivänsä oli pelastettu ja ehkäpä jo koukutettu perhokalastukseen mukaan :)
Kolmas kalastuspäivä suuntautui uudestaan Pyhäjoelle. Tällä kertaa mukaan lähti emäntä ja suureksi yllätykseksi saimme myös kummipojan suostuteltua mukaan. Opastus perhokalastukseen lähti samalta mylly"sillalta" kuin omallekin pojalle. Tälläkään kertaa ei montusta tärppejä tullut, joten siirtyminen alavirtaa kohti aloitettiin. Taas samasta kohtaa myllyn raunioiden vierestä nappasi isompi harri kiinni. Tälläkään kertaa ei kala ylös asti tullut vaan jo muutaman potkaisun jälkeen pääsi irti ilman, että kummipoika kalaa edes näki. Pikkuharreja saatiin taas muutama ylös ennen suvantoa. Suvannosta kummipoika yritteli löytää ahventa tai haukea mutta ilman tulosta. Tämän päivän pääkohde oli kuitenkin vielä edessä, eli suunnaksi alavirta ja Vääntökoski, josta viime vuonna eniten harreja löytyi. Kahteen "mieheen" koskea pommitettiin larvalla ja pupalla ja yllättävän pitkään meni ennenkuin ensimmäinen kala oli kiinni. Kummipojan harmiksi tosin minun perhossa kiinni, eikä hänen vaikka olikin uittanut perhoaan samassa paikassa hetkeä aikaisemmin. Hetki väsyttelyä ja kalan uittaminen kohti kummipoikaa joka tällä kertaa sai toimia haavimiehenä. Perhostelun osalta reissu oli tuolla kalalla pelastettu, määrämittainen harrihan se sieltä nousi. Koski kalasteltiin loppuliukuun asti mutta enempää kalaa ei löytynyt.
Neljättä kalastuspäivää ei pitänyt tulla, kun säätiedotusten mukaan ukkospäivä olisi ollut viimeiselle päivälle tiedossa. Onneksi kuitenkin ennusteet muuttuivat ja kotimatka sai siirtyä vielä päivällä eteenpäin. Neljäs kalastuspäivä olikin sitten taas mato-onkireissua appiukon kanssa Kuusamon "varmaan" ahvenpaikkaan. Tälläkin kertaa paikka oli hyvä, vaikkei ihan aiempien vuosien tapaista ahvensaalista saatukaan. Tämän reissun kohokohta oli about puolessa välissä kalastusta tullut tärppi. Taino, ehkei voi puhua tärpistä kun koho alkaa yhtäkkiä menemään hirveää vauhtia yhteen suuntaan ja kun saan hiukan lyötyä painetta, niin toiseen suuntaan. Ensimmäinen ajatus oli, että hauki nappasi matoon kiinni, koska tuotakin on tuossa paikassa tapahtunut. Kala siis sai hirveällä menollaan siimat sekaisin appiukon ongen kanssa. Ennenkuin saatiin onkia vedettyä lähemmäs venettä ja haavia kaivettua, oli kala saatu näkyviin, eikä se lopulta hauki ollutkaan vaan isoin ahven mitä minulla on kiinni ollut. Körmyniska saatiin lopulta haavin kanssa ylös ja nuijan jälkeen puntari näytti kalalle kokoa 560 grammaa, kirkkaasti oma ennätykseni! Tuollaisia kun saisi useammin. Kolmisenkymmentä syöntikokoista ahventa myöhemmin kutsui mökki ja viimeisen päivän iltatoimet.
Ensi vuonna appiukolla ilmeisesti samat viikot tiedossa... saapi nähdä miten työt antavat periksi, pääseekö ensi vuonna mukaan.. mutta joka tapauksessa Kuusamo mielessäin sitä odotellessa.
Tämän vuoden kesäreissu oli parin viikon mittainen, viikoilla 30 ja 31. Varsinaista lomailua ei reissu kuitenkaan ollut, joten kalastuspäivät (ja niihin käytetty aika) olivat vähissä ja lyhyitä.
Ensimmäisellä reissuviikolla kohteena oli uusi tuttavuus, Saariselkä. Etukäteen jo netistä tutkittuna ja muutamalta tutulta kyseltynä, ei odotukset olleet kovin korkealla kalan saamisen suhteen. Alueella on kuitenkin useampi joki ja lampia/järviä mutta vielä päivää ennen reissuun lähtöä saatu tieto, että vesi on jo liian matalalla pienemmissä joissa kaloille, laski odotuksia entisestään.
Ensimmäisenä kalastuspäivänä kohteena oli Tolosjoki. Etukäteen kartasta tutkittu paikka ei ollutkaan normi maavaralla varustetulla autolla saavutettavissa ja kauempaa katsottuna oli paikka niin hyvin leiritetty, etten lähtenyt edes kävellen sitä katsastamaan. Kalastin siis vain maantiesillasta alaspäin jokusen sata metriä. Joki oli yllätyksekseni kohtuu leveä, mutta valitettavasti matala. Enää en siis ihmetellyt tietoja, että kalat on jo kevättulvien jälkeen lähteneet syvempiin paikkoihin. Yhden kaatuneen puun vierestä onnistuin pelästyttämään kalan liikkeelle, näin kalan palaavan takaisin rungon viereen mutta yrityksistä huolimatta ei perhot kelvanneet. Liekö sitten ollut pieni taimen joka pelästyi sen verran, ettei uskaltautunut enää syömään. Joen pätkästä koitin etsiä syvimmät paikat kalastettavaksi mutta missään en muita kaloja nähnyt, saati että joku olisi perhoa halunnut. Reissun saaliiksi jäi siis ainoastaan pyörän satula jonka keskeltä jokea nappasin pois.
Toisena kalastuspäivänä olikin vuorossa isän ja appiukon kanssa mato-onkireissu Porttipahdalle. Appiukko oli jo aiempana päivänä käynyt paikan katsastamassa ja saanut ihan syötävän kokoista ahventa ja pientä siikaa. Itseäni houkutteli varsinkin tuo siika, joka keväällä monista yrityksistä huolimatta jäi vieläkin haaveeksi. Tie halkoo järveä useamman sadan metrin matkan, joten kalastuspaikkaa oli helposti saatavilla. Kovin kauaa ei matoa tarvinnut uitella, kun ensimmäiset ahvenet oli ämpärissä. Hetkeä myöhemmin vaihdoin pohjaonkeen, sillä ei kuitenkaan saalista tullut pientä ahventa ja isoa tärppiä lukuunottamatta. Vaihdos takaisin mato-onkeen kannatti hetkeä myöhemmin kun sain saaliiksi ensimmäisen siikani! Hiukan kun asiaa tutkittiin, niin saatiin tietää, että tuo kääpiösiikalaji, jota tuolla seudulla elelee, on vasta neljän vuoden iässä tuota parinkymmenen sentin luokkaa, jota mato-onkeenkin tarttui. Uusi laji kuitenkin listaan ja onginta jatkui. Jokunen tunti reissussa tuotti kolmeen mieheen tulokseksi illallisen verran ahventa ja siikaa.
Kolmas kalastupäivä olikin vasta Saariselällä olon viimeisenä iltana. Tällä kertaa suuntana oli Sotajoki, josta ennen reissua oli vähän sekalaista tietoa. Osa sanoi kalaa olevan vaikka tulvat olikin jo kauan olleet ohi, ja toiset sanoi kalan poistuneen Ivalojokeen. Oli miten oli, kokeilemaan oli päästävä, vaikka reissu sitten jäisikin vain uusien paikkojen tutkimiseksi. Kun olin vetämässä kamppeita päälle maantiesillan pielessä, tuli paikallinen vanhempi mies vinkkaamaan parista paremmasta paikasta. Sama mies totesi etten ainakaan taimenta tulisi saamaan tuosta sillan läheltä. Kiittelin kovasti vinkeistä mutta päätin kuitenkin sillan ympäristön testata. Heti rantaan päästyäni näin tuikin ja olisikohan ollut toinen heitto kun oli taimen kiinni. Toki taimen oli pieni, ehkä juuri ja juuri kymmenen senttiä meni rikki, mutta taimen oli kuitenkin löytynyt. Hetkeä myöhemmin tuo paikallinen mies tuli sillalle katsomaan ja alkoi emännän kanssa höpöttelemään uudestaan paremmista paikoista. Itse kalastin sillan ympäristön loppuun asti ennenkuin otettiin toisesta neuvosta kiinni ja lähdettiin autolla etsimään paikkaa. "Kilometri, kaksi tai voi se olla poronkusemakin" myöhemmin saavuttiin pienessä metsätiessä niin pitkälle kuin omalla autolla pääsi, joten loppumatka sujui kävellen. Periltä löytyi ihan kivan oloinen pieni kosken pätkä ja suvantoa. Hyttysarmeija hiukan haittasi kalastusta mutta pari isompaa tärppiä tuli kosken sivusta, syvemmästä montusta kultaiseen kuulapää red tagiin. Kalaa ei kuitenkaan ylös tullut mutta tulipahan taas tutkittua uusi paikka, jonne varmasti palaan jos Saariselälle uudestaan eksytään.
Toisella reissuviikolla suuntana oli vanha tuttu Kuusamo, josta jo oli tuttuja kalapaikkoja tiedossa, ja jossa ei tällä kertaa ollut suunnitteilla uusia etsiäkään. Jo Saariselältä Kuusamoonpäin ajellessa kävin nappaamassa mukaan viikon luvan Rukajärven kalastusalueelle, jolloin ei ainakaan jäisi luvasta kiinni, että koska voi koskille lähteä. Työt tulisivat häiritsemään Kuusamon viikkoakin, joten kalastuspäiviä tulisi reissulla ehkä samat kolme kuin Saariselälläkin.
Ensimmäinen kalastuspäivä suuntautui edellisiltä vuosilta tutulle maantiesillalle Pyhäjoen varteen. Yllätykseksi sillan alla ei näkynyt yhtään harjusta ja ympäristöstäkään ei perhot kelvanneet edes ahvenille. Pyhäjoen parempi tutkiminen jäi myöhemmäksi kun sain emännän suostumaan lähtemään katsomaan Askinjokea, joka olisi uusi tuttavuus. Tuonkin pienen joen ylittää maantiesilta josta ensin kävimme katsomassa paikkoja. Pienet tuikit ylävirran suunnassa sentään lupailivat, että jotain kalaa olisi liikkeellä, vaikkei sitten isoja löytyisikään. Kalastuksen aloitin sillan yläpuolelta, niskasta jonkin verran yläjuoksulle. Pieniä tuikkeja tuli koko ajan alavirran suunnassa näkyviin ja muutama tärppikin sieltä tuli, mutta kala ei jostain syystä nyt jäänyt kiinni. Vaihtelin perhoja ja lähdin alavirtaan mutta jonkun ajan päästä oli todettava, että hukkareissu tästä tuli.
Toinen kalastuspäivä oli uusi reissu Pyhäjoelle, Myllykoskelle. Mukaan lähti 6v pieni mies jolle olin lupaillut, että tällä reissulla hänkin pääsisi perhovavan varteen kiinni. Mylly"sillalla" häntä hiukan opastin ja kalastus alkoi. Monttu oli ilmeisesti tällä kertaa täynnä vain pikkukalaa, kun ei tärppiäkään saatu. Siirryttiin hiukan alavirtaa kohti, josta viime vuonnakin oli harjusta noussut.
Muutama larvan uitto alavirtaan ja iso harjus nappasi kiinni samasta paikasta kuin viime vuonna. Väsyttelin kalaa hiukan, ennenkuin annoin vavan ja siiman pienen miehen käsiin, jotta hän pääsisi kokeilemaan miltä kala perhovavassa tuntuu. Hetki lisää väsyttelyä ja kala jo melkein ulottuvilla kun tapahtuu se mitä ei koskaan halua tapahtuvan, kala pääsee irti näköetäisyydellä, melkein haavissa. No, piti ajatella positiivisesti... pieni mies oli saanut tuntea miltä kala tuntuu perhovavassa ja oli nähnyt harjuksen hienot hypyt koskessa. Hetki uutta yritystä samassa paikassa ilman kalaa kunnes siirryttiin vielä enemmän alajuoksua kohti. Sieltä kiven takaa nappasi pienempi tärppi ja näkyi useampi tuikki pienemässä virrassa. Nyt saatiin jo kala ylöskin asti ja pienen miehen haaviin, hänen päivänsä oli pelastettu ja ehkäpä jo koukutettu perhokalastukseen mukaan :)
Kolmas kalastuspäivä suuntautui uudestaan Pyhäjoelle. Tällä kertaa mukaan lähti emäntä ja suureksi yllätykseksi saimme myös kummipojan suostuteltua mukaan. Opastus perhokalastukseen lähti samalta mylly"sillalta" kuin omallekin pojalle. Tälläkään kertaa ei montusta tärppejä tullut, joten siirtyminen alavirtaa kohti aloitettiin. Taas samasta kohtaa myllyn raunioiden vierestä nappasi isompi harri kiinni. Tälläkään kertaa ei kala ylös asti tullut vaan jo muutaman potkaisun jälkeen pääsi irti ilman, että kummipoika kalaa edes näki. Pikkuharreja saatiin taas muutama ylös ennen suvantoa. Suvannosta kummipoika yritteli löytää ahventa tai haukea mutta ilman tulosta. Tämän päivän pääkohde oli kuitenkin vielä edessä, eli suunnaksi alavirta ja Vääntökoski, josta viime vuonna eniten harreja löytyi. Kahteen "mieheen" koskea pommitettiin larvalla ja pupalla ja yllättävän pitkään meni ennenkuin ensimmäinen kala oli kiinni. Kummipojan harmiksi tosin minun perhossa kiinni, eikä hänen vaikka olikin uittanut perhoaan samassa paikassa hetkeä aikaisemmin. Hetki väsyttelyä ja kalan uittaminen kohti kummipoikaa joka tällä kertaa sai toimia haavimiehenä. Perhostelun osalta reissu oli tuolla kalalla pelastettu, määrämittainen harrihan se sieltä nousi. Koski kalasteltiin loppuliukuun asti mutta enempää kalaa ei löytynyt.
Ensi vuonna appiukolla ilmeisesti samat viikot tiedossa... saapi nähdä miten työt antavat periksi, pääseekö ensi vuonna mukaan.. mutta joka tapauksessa Kuusamo mielessäin sitä odotellessa.
torstai 30. huhtikuuta 2015
Nautelankoskella kauden avausta...
Otetaanpa alkuun hiukan juttua vielä ennen perhokauden varsinaista avausta tapahtuneista...
Tuossa talven aikana tuli hommattua Vision Vipu #3 -vapa purokalastelua silmällä pitäen. Aluksi ajattelin, että olisin mennyt vanhan #5 luokan kelan ja siiman kanssa tuolla, mutta kelapa ei kiinnikkeisiin mahtunut. Jos perinteeksi muodostunut Perhomessureissu Ylöjärvelle toi ratkaisun tuohon ongelmaan kun messuilta käteen jäi uusi kela ja siima tuota "pikkuvapaa" varten. Toki messuilta jäi käteen muutakin, Visionin kahluutakki, imukupeilla kiinnittyvä vapateline autoon ja vähän muuta pienempää.
Särkien kutu pääsi testitantereeksi tuolle pikkuvavalle. Parina päivänä jo ehtinyt meren rantaan "leikkimään" särkien kanssa ja kivaltahan tuo vapa tuntuu jo parisataa grammasten särkien kanssa. Varmasti hauska peli pohjoisessa harjusten kanssa. Tulipa tuossa toisena "leikkipäivänä" myös äkäisempi kala perhoon kiinni. Alkuun ajattelin, että isompi ahven olisi jäänyt kiinni mutta kotona suoritetun tarkistuksen jälkeen oli lajina sorva... uusi tuttavuus siis taasen listalle.
Mutta viralliseen perhokauden avaukseen... eli koskelle...
Nautelankoski 29.4.
Edeltävällä viikolla alkoi Sami kyselemään ehtisinkö joku päivä Nautelaan mukaan kautta availemaan (ja näyttämään mallia?). Samihan ei vielä ollut perhoa uitellut aikaisemmin, joten pakkohan sitä oli aikaa löytää reissulle, ei niin etteikö kauden avaus olisi itseäkin houkutellut :)
Harmillisesti koko päiväksi oli luvassa sateita, mutta homma oli sovittu, lastenvahdit hoidettu paikalle ja fiilis korkealla säästä huolimatta, niin koski kutsui aamulla heti kuuden jälkeen. Liedon aseman SEOlta aukeamisen jälkeen luvat taskuun ja koskelle. Itse otin samantien vuosiluvan, niin tulee varmasti käytyä useammankin kerran "lähimmällä" koskella. Aurajoesta kun on kyse, niin totesin viisaammaksi ottaa C&R luvan.
Museon parkkiksella kun laitoin kamoja kuntoon ja hynttyitä niskaan, totesi Sami jossain välissä, että näyttää kuin joku erikoisjoukkojen mies valmistautuisi tehtävään. Ja onhan tuo toisaalta ihan paikkansa pitävää, tehtävänä saada saalista, tai ainakin hyvä mieli ja nautintoa luonnosta. Toki on sitä joskus itsekin miettinyt, että roudaako koskella liikaa tavaraa mukana... mutta pitäähän sitä "varoiksi" olla kaikenlaista.
Meren rannalla oli jo hiukan heittoa haettu kohdilleen, niin yllättävän hyvin lähti homma käyntiin. Pikkuhiljaa Samin kanssa kalasteltiin koski alas asti ilman tärppejä. Kosken alla jo mietittiin, että onkohan istutuksia vielä tälle vuodelle tehty. Ilmeisesti vesi on vielä sen verran vilposta, ettei edes särkeä/säyneä/ahventa mistään napannut. Parisen tuntia taisi tuossa ensimmäisessä laskussa mennä ja itsellä oli aamupalan aika. Autoille kun päästiin, totesi Sami tuon parin tunnin rämpimisen sateessa riittäneen hänelle ensimmäiseksi kerraksi. Jonkin aikaa autoille höpistiin niitä näitä ennen Samin lähtöä. Ehdein kaivella aamupalan esiin kun paikalle pöllähti toinenkin kalastaja. Oli onneksi ihan mukava tapaus ja höpöteltiinkin heti istutuksista, ottiperhoista yms. Hän oli sitä mieltä, että ensimmäinen istutus olisi juuri tehty, ja että kirjolohta varmasti olisi suvantopaikoissa syvemmässä vedessä.
Aamupalan jälkeen lähdin siis tekemään uutta laskua ja tällä kertaa pommitin enemmän suvantopaikkoja mutta edelleen ilman tärpin tärppiä. Viimeisessä suvantokohdassa oltiin tuon kaverin kanssa taas samaan aikaan ja höpöteltiin lisää kaikenlaista. Hän ihmetteli myös kalojen ja veden vähyyttä koskessa, yhden turvan oli kuitenkin napannut juuri tuosta suvannosta. Lähdin taas kävelemään takaisin ylöspäin kun nenään tuli hirveä palaneen käry. Kun pääsin ylimmäiseen suvantopaikkaan näin isomman auton jumissa museon mäessä. Kärykin siis oli mitä ilmeisimmin tullut tuolta... olivat polttaneen kytkimen autosta. Saivat kuitenkin auton lopulta sieltä liikkeelle ja näin ensimmäisen pintomisen suvannossa. Päätin kuitenkin käväistä hiukan syömässä ennen seuraavaa laskua.
Tuo toinen kaveri oli jo ehtinyt autolleen ja oli myös popsimassa evästä. Totesi auton olleen istutusauto, joten kohta saataisiin kalaa. Hän ehti koskelle takaisin ensimmäisenä ja ensimmäiseen suvantoon johon kalat tiputetaan. Itse suuntasin ensimmäiseen joenmutkaan. Kauaa en ehtinyt heittelemään kun siiman päässä tuntui mukava nykäisy ja pyristely alkoi. Mitään hirveän isolta ei kala tuntunut ja ensimmäisen kerran pinnassa käydessään varmistui pieneksi kirjoloheksi. Hetken taistelun jälkeen kala väsähti ja pääsi haavin pohjalle. Kuva muistoksi, suurinpiirtein mittaus n. 40cm ja kala pois haavista polskimaan vapauteen. Viime kesältä tuttu keltainen perho oli toiminut taas.
Hetken pommitin vielä samaa paikkaa ilman tapahtumia. Kun käännyin yläjuoksulle päin näin kaverilla olevan kirjolohen kiinni. Oli ilmeisesti hiukan isompi tapaus kun tuntui pistävän hanttiin pitemmän aikaa. Siinä hiukan huudeltiin puolin ja toisin, itsellä saldona tuo yksi kirjolohi, kaverilla pari kirjolohta ja pari pientä taimenta, kaikki siis luultavasti juuri tulleesta istutussatsista. Itse lähdin vielä hetkeksi alajuoksua kohti katsomaan, josko kaloja olisi jo sinne asti eksynyt, mutta toivo oli turha. Kellon lähestyessä kotiinlähdön aikaa lähdin kävelemään autoa kohti. Matkalla liittyi tuo kaveri taas seuraan mukanaan arviolta parikiloinen kirjolohi. Hän oli myös lähdössä jo kotia kohti ja oli napannut viimeiseksi ruokakalan mukaan.
Sateesta huolimatta reissusta jäi siis hyvä fiilis, paras kauden aloitus ehdottomasti tähän mennessä :) Ja nythän on vuosilupa taskussa, niin voi käydä koskella vaikka aina työpäivän jälkeen...
Tuossa talven aikana tuli hommattua Vision Vipu #3 -vapa purokalastelua silmällä pitäen. Aluksi ajattelin, että olisin mennyt vanhan #5 luokan kelan ja siiman kanssa tuolla, mutta kelapa ei kiinnikkeisiin mahtunut. Jos perinteeksi muodostunut Perhomessureissu Ylöjärvelle toi ratkaisun tuohon ongelmaan kun messuilta käteen jäi uusi kela ja siima tuota "pikkuvapaa" varten. Toki messuilta jäi käteen muutakin, Visionin kahluutakki, imukupeilla kiinnittyvä vapateline autoon ja vähän muuta pienempää.
Särkien kutu pääsi testitantereeksi tuolle pikkuvavalle. Parina päivänä jo ehtinyt meren rantaan "leikkimään" särkien kanssa ja kivaltahan tuo vapa tuntuu jo parisataa grammasten särkien kanssa. Varmasti hauska peli pohjoisessa harjusten kanssa. Tulipa tuossa toisena "leikkipäivänä" myös äkäisempi kala perhoon kiinni. Alkuun ajattelin, että isompi ahven olisi jäänyt kiinni mutta kotona suoritetun tarkistuksen jälkeen oli lajina sorva... uusi tuttavuus siis taasen listalle.
Mutta viralliseen perhokauden avaukseen... eli koskelle...
Nautelankoski 29.4.
Edeltävällä viikolla alkoi Sami kyselemään ehtisinkö joku päivä Nautelaan mukaan kautta availemaan (ja näyttämään mallia?). Samihan ei vielä ollut perhoa uitellut aikaisemmin, joten pakkohan sitä oli aikaa löytää reissulle, ei niin etteikö kauden avaus olisi itseäkin houkutellut :)
Harmillisesti koko päiväksi oli luvassa sateita, mutta homma oli sovittu, lastenvahdit hoidettu paikalle ja fiilis korkealla säästä huolimatta, niin koski kutsui aamulla heti kuuden jälkeen. Liedon aseman SEOlta aukeamisen jälkeen luvat taskuun ja koskelle. Itse otin samantien vuosiluvan, niin tulee varmasti käytyä useammankin kerran "lähimmällä" koskella. Aurajoesta kun on kyse, niin totesin viisaammaksi ottaa C&R luvan.
Museon parkkiksella kun laitoin kamoja kuntoon ja hynttyitä niskaan, totesi Sami jossain välissä, että näyttää kuin joku erikoisjoukkojen mies valmistautuisi tehtävään. Ja onhan tuo toisaalta ihan paikkansa pitävää, tehtävänä saada saalista, tai ainakin hyvä mieli ja nautintoa luonnosta. Toki on sitä joskus itsekin miettinyt, että roudaako koskella liikaa tavaraa mukana... mutta pitäähän sitä "varoiksi" olla kaikenlaista.
Meren rannalla oli jo hiukan heittoa haettu kohdilleen, niin yllättävän hyvin lähti homma käyntiin. Pikkuhiljaa Samin kanssa kalasteltiin koski alas asti ilman tärppejä. Kosken alla jo mietittiin, että onkohan istutuksia vielä tälle vuodelle tehty. Ilmeisesti vesi on vielä sen verran vilposta, ettei edes särkeä/säyneä/ahventa mistään napannut. Parisen tuntia taisi tuossa ensimmäisessä laskussa mennä ja itsellä oli aamupalan aika. Autoille kun päästiin, totesi Sami tuon parin tunnin rämpimisen sateessa riittäneen hänelle ensimmäiseksi kerraksi. Jonkin aikaa autoille höpistiin niitä näitä ennen Samin lähtöä. Ehdein kaivella aamupalan esiin kun paikalle pöllähti toinenkin kalastaja. Oli onneksi ihan mukava tapaus ja höpöteltiinkin heti istutuksista, ottiperhoista yms. Hän oli sitä mieltä, että ensimmäinen istutus olisi juuri tehty, ja että kirjolohta varmasti olisi suvantopaikoissa syvemmässä vedessä.
Aamupalan jälkeen lähdin siis tekemään uutta laskua ja tällä kertaa pommitin enemmän suvantopaikkoja mutta edelleen ilman tärpin tärppiä. Viimeisessä suvantokohdassa oltiin tuon kaverin kanssa taas samaan aikaan ja höpöteltiin lisää kaikenlaista. Hän ihmetteli myös kalojen ja veden vähyyttä koskessa, yhden turvan oli kuitenkin napannut juuri tuosta suvannosta. Lähdin taas kävelemään takaisin ylöspäin kun nenään tuli hirveä palaneen käry. Kun pääsin ylimmäiseen suvantopaikkaan näin isomman auton jumissa museon mäessä. Kärykin siis oli mitä ilmeisimmin tullut tuolta... olivat polttaneen kytkimen autosta. Saivat kuitenkin auton lopulta sieltä liikkeelle ja näin ensimmäisen pintomisen suvannossa. Päätin kuitenkin käväistä hiukan syömässä ennen seuraavaa laskua.
Tuo toinen kaveri oli jo ehtinyt autolleen ja oli myös popsimassa evästä. Totesi auton olleen istutusauto, joten kohta saataisiin kalaa. Hän ehti koskelle takaisin ensimmäisenä ja ensimmäiseen suvantoon johon kalat tiputetaan. Itse suuntasin ensimmäiseen joenmutkaan. Kauaa en ehtinyt heittelemään kun siiman päässä tuntui mukava nykäisy ja pyristely alkoi. Mitään hirveän isolta ei kala tuntunut ja ensimmäisen kerran pinnassa käydessään varmistui pieneksi kirjoloheksi. Hetken taistelun jälkeen kala väsähti ja pääsi haavin pohjalle. Kuva muistoksi, suurinpiirtein mittaus n. 40cm ja kala pois haavista polskimaan vapauteen. Viime kesältä tuttu keltainen perho oli toiminut taas.
Hetken pommitin vielä samaa paikkaa ilman tapahtumia. Kun käännyin yläjuoksulle päin näin kaverilla olevan kirjolohen kiinni. Oli ilmeisesti hiukan isompi tapaus kun tuntui pistävän hanttiin pitemmän aikaa. Siinä hiukan huudeltiin puolin ja toisin, itsellä saldona tuo yksi kirjolohi, kaverilla pari kirjolohta ja pari pientä taimenta, kaikki siis luultavasti juuri tulleesta istutussatsista. Itse lähdin vielä hetkeksi alajuoksua kohti katsomaan, josko kaloja olisi jo sinne asti eksynyt, mutta toivo oli turha. Kellon lähestyessä kotiinlähdön aikaa lähdin kävelemään autoa kohti. Matkalla liittyi tuo kaveri taas seuraan mukanaan arviolta parikiloinen kirjolohi. Hän oli myös lähdössä jo kotia kohti ja oli napannut viimeiseksi ruokakalan mukaan.
Sateesta huolimatta reissusta jäi siis hyvä fiilis, paras kauden aloitus ehdottomasti tähän mennessä :) Ja nythän on vuosilupa taskussa, niin voi käydä koskella vaikka aina työpäivän jälkeen...
tiistai 31. maaliskuuta 2015
Avovesikausi aloitettu!
Aikainen kevät toi mukanaan myös aikaisen avovesikauden avauksen. Maaliskuun aikana on ehtinyt jo muutamaan otteeseen käymään kalassa. Kohdekalana on ollut siika ja paikkoina Taivassalo ja Särkänsalmi. Särkänsalmella tuli tämän vuoden ensimmäinen kala ylös asti. Pitkän odottelun jälkeen alkoi vihdoin vapa heilua, muttei kovin isosti. Koitin siinä sitten arpoa, että onko siellä kala kiinni vai ei, kelatako jo sisään vai ei. Useampi yritys ennenkuin kala oikeasti jäi kiinni, pettymys oli kuitenkin aikamoinen kun ylös tulikin joku särjen sukuinen kala, eikä siika. Kotona tarkistettuna laji oli turpa. Särkänsalmella on yleensä aina verkkoja meressä ja tällä reissulla sattui kalastajat käymään verkot kokemassa minun rannalla ollessa. Siinä sitten hiukan huudeltiin puolin ja toisin, ja verkkomiehet olivat saaneet vain yhden siian monista verkoistaan. Olivat sitä mieltä, että vesi on vielä liian kylmää, että siikaparvet olisivat tulleet Särkänsalmelle asti.
Taivassalossa on nyt tullut käytyä jo kolmeen otteeseen siikaa kokeilemassa. Ensimmäiset pari reissua ihan tyhjää kalastaen. Kolmannella reissulla oli keli otollisin, ei tuulta nimeksikään ja lämpöasteitakin sentään jokunen. Edelliseltä päivältä oli Samilta tullut viestiä, että Pähkinäisten vesiltä siikaa nousisi, joten sekin lisäsi odotusarvoa omalle reissulle. Jonkin aikaa sain kalastella taas tyhjää, ennenkuin vapa alkoi lupaavasti värisemään... hetki odottelua ja pieni vastaisku ja kelaus sisään... mutta turpa se oli tälläkin kertaa, eikä siika. Uutta matoa koukkuun ja onki mereen. Paikalle saapui myös paikallinen vanhempi mies siikaonkien kanssa. Siinä juteltiin kalastuksesta yleisesti ja tuon paikan siikaonnesta. Tämä mies oli sitä mieltä, että tuossa paikassa on tällä hetkellä liian samea vesi, että siikaparvet tulisivat paikalle, mutta että yrittää kuitenkin pitää kun mökillä käy. Pariin mieheen napsittiin useampi särki ylös, mutta siiat loistivat poissaolollaan. Kuutisen tuntia rannassa riitti minulle ja koti kutsui. Tuli saalista kuitenkin vaikkei ihan tavoitekalaa tullutkaan, joten positiivisissa fiiliksissä kotiinpäin... ja olihan se kuitenkin uutta lajia tälle vuodelle, jo toinen tapaus.
Taivassalossa on nyt tullut käytyä jo kolmeen otteeseen siikaa kokeilemassa. Ensimmäiset pari reissua ihan tyhjää kalastaen. Kolmannella reissulla oli keli otollisin, ei tuulta nimeksikään ja lämpöasteitakin sentään jokunen. Edelliseltä päivältä oli Samilta tullut viestiä, että Pähkinäisten vesiltä siikaa nousisi, joten sekin lisäsi odotusarvoa omalle reissulle. Jonkin aikaa sain kalastella taas tyhjää, ennenkuin vapa alkoi lupaavasti värisemään... hetki odottelua ja pieni vastaisku ja kelaus sisään... mutta turpa se oli tälläkin kertaa, eikä siika. Uutta matoa koukkuun ja onki mereen. Paikalle saapui myös paikallinen vanhempi mies siikaonkien kanssa. Siinä juteltiin kalastuksesta yleisesti ja tuon paikan siikaonnesta. Tämä mies oli sitä mieltä, että tuossa paikassa on tällä hetkellä liian samea vesi, että siikaparvet tulisivat paikalle, mutta että yrittää kuitenkin pitää kun mökillä käy. Pariin mieheen napsittiin useampi särki ylös, mutta siiat loistivat poissaolollaan. Kuutisen tuntia rannassa riitti minulle ja koti kutsui. Tuli saalista kuitenkin vaikkei ihan tavoitekalaa tullutkaan, joten positiivisissa fiiliksissä kotiinpäin... ja olihan se kuitenkin uutta lajia tälle vuodelle, jo toinen tapaus.
Pilkkikausi 2014-2015
Paljoa blogattavaa ei tämän talven pilkkimisistä jäänyt. Jäälle ehdein tasan kolmeen otteeseen, kerran Taivassaloon ja pariin kertaan Säkylän Pyhäjärvelle. Taivassalossa käydessä naapurit tuntuivat saavan aikamoista lajikirjoa avannosta ylös; ahven, siika, särki, norssi, kuha... mutta kalojen koko oli niin pientä, että syötäväksi asti ei noita eksynyt. Itselleni ei tietenkään paria pientä tärppiä lukuunottamatta mitään tapahtumaa ollut. Säkylässä käytiin ensimmäisellä kerralla "varmassa" paikassa, josta kuitenkin syönti oli loppunut juuri 10 minuuttia aikaisemmin ja porukka alkoi leviämään joka suuntaan parvea etsien. Eli saaliittomaksi jäi tuokin reissu. Toisella kerralla käytiin epävarmemmassa paikassa, parissa kohtaa pilkkireiästä kyllä nähtiin kaloja, mutta niitä ei tuntunut pilkkitarjonta kiinnostavan. Eli ilman saalista tuollakin kertaa kotiin.
Noiden reissujen jälkeen piti vielä pariinkin kertaan lähteä kalaan, mutta aikainen kevät pääsi päälle liian aikaisin. Ensi talvea ajatellen pitää ainakin hommata kunnon kaira. Nykyisellä ei tarvinnut tänä talvena kairata kuin pari reikää, mutta sekin oli liikaa. Kaira ei syö jäätä niin kuin pitäisi ja yhdenkin reiän tekemiseen menee ikä ja terveys... toisaalta eipä tule kylmä kun hiki päässä koittaa reikää kairata.
Mutta jospa siis ensi talvena alkaisi jo tämäkin kalastuksen laji tuottaa jotain tulosta... sitä odotellessa...
Noiden reissujen jälkeen piti vielä pariinkin kertaan lähteä kalaan, mutta aikainen kevät pääsi päälle liian aikaisin. Ensi talvea ajatellen pitää ainakin hommata kunnon kaira. Nykyisellä ei tarvinnut tänä talvena kairata kuin pari reikää, mutta sekin oli liikaa. Kaira ei syö jäätä niin kuin pitäisi ja yhdenkin reiän tekemiseen menee ikä ja terveys... toisaalta eipä tule kylmä kun hiki päässä koittaa reikää kairata.
Mutta jospa siis ensi talvena alkaisi jo tämäkin kalastuksen laji tuottaa jotain tulosta... sitä odotellessa...
lauantai 25. lokakuuta 2014
Ennätyshaukea 21.10.
Kuten jo edellisessä postauksessa mainitsin, oli yksi tämän kesän isoista tavoitteista vielä saavuttamatta, nimittäin uusi haukiennätys. Se siis siinteli mielessä kun aamulla heitin kalastuskamoja autoon ja pääsisin tuttuun kaislikonreunaan heittelemään lasten kerhon ajaksi.
Auto parkkiin ja ensimmäiseen heittopaikkaan. Kuten normaalia, niin "ränni" oli täynnä pikkukalaa ja tällä kertaa todella savisen näköistä sameaa vettä roskien kera. Hiukan pahalta siis näytti, että uistin tai jigi roskien seasta kalan löytäisi mutta pitihän sitä tietenkin hetki kokeilla. Niin kuin arvelinkin, niin roskiahan sieltä nousi joka heitolla, eikä isommasta kalasta tietoakaan, joten suunta parempaan paikkaan kalliorantaan kaislikon keskelle.
Real Eel päässä sain ensimmäisillä kymmenellä heitolla samasta kohtaa tärppejä, mutta väärällä koukulla ei hauki jäänyt kiinni. Kaivoin kassista Real Eelin oman lisäkoukun... ja tietenkin sinä aikana hauki vaihtoi paikkaa (tai ei tykännyt lisäkoukusta) kun ei lisätärppejä enää samasta kohtaa tullut. Seuraavat heitot kaislikon reunaan taas ilman tulosta ennenkuin koko roska jäi pohjaan kiinni. Eikä tietenkään millään irti, joten siellä makaa toinen ja viimeinen pakissa ollut Real Eel.
Vanhoista kokemuksista viisaantumatta päätin kokeilla normaalia jigiä. Aiemmin on aina jigiä heittäessä tullut vain roskaa ylös joten odotukset kalan saamiselle ei olleet suuret. Mutta niinhän siinä kävi, että viidennellä heitolla kaislikon reunassa napsahti... ensin siima löystyi ja sen jälkeen ihan täysi stoppi. Pari rajumpaa kiskaisua ja olin jo ihan varma, että pohjassahan se taas on kiinni mutta ei, pitäessäni siimaa kireällä alkoi veto kohti kaislikkoa ja jarru huutamaan. Ensimmäinen tuntuma jo oli, että nyt on se ennätyshauki kiinni, kunhan ei pääsisi irti. Jonkun aikaa kalan väsyttelyä, kelausta lähemmäs rantaa ja ensimmäinen näköhavainto vahvisti asian, iso oli tulossa. Koitin toisella kädellä pitää siimaa kireällä ja toisella tavoitella kauempaa rannasta haavia samalla kun pelotti, että kala vielä pääsisi irti.
Toisessa kädessä haavi ja toisessa vapa, koitin ohjailla haukea tarpeeksi lähellä, että sen haaviin asti saisin. Ensimmäisellä kerralla kun hauki tarpeeksi lähelle tuli tajusin, että haavin kanssa tulee vielä ongelma, nimittäin haavin suusta ei meinannut hauki mahtua sisään poikittain ja takaapäin ei tahtonut mitta riittää kädessä ja haavissa. Neljännellä yrityksellä sain vihdoin hauen niin lähelle, että pyrstö edellä sen haaviin sain sisään. Jarru löysälle, siimaa esiin, vapa maahan ja kaksin käsin kala ylös vedestä. Näytti se hurjalta aiempaan ennätyskalaan (3,18kg/77cm) verrattuna, joten uusi ennätys oli syntynyt. Triplapunnituksen jälkeen vaaka jäi lukemiin 5,58kg ja mittaa pedolla oli n. 93cm, ennätys ylittyi siis yli kahdella kilolla ja melkein kahdellakymmenellä sentillä :)
Loppuaika rannalla olosta menikin sitten täysin penkin alle, Real Eelin seuraksi veteen jäi varmaan toistakymmentä jigiä ja jokunen peruke. Syytä tuohon haen kyllä kylmästä kelistä, sormet kohmeessa heitot eivät olleet priimaluokkaa, joten siima napsui poikki useampaan otteeseen. Saapi nähdä vieläkö jonain päivänä tänä syksynä tarkenee syyshaukea lähteä etsimään, ellei, niin hauen suhteen kesän tavoite tuli täytettyä :)
Auto parkkiin ja ensimmäiseen heittopaikkaan. Kuten normaalia, niin "ränni" oli täynnä pikkukalaa ja tällä kertaa todella savisen näköistä sameaa vettä roskien kera. Hiukan pahalta siis näytti, että uistin tai jigi roskien seasta kalan löytäisi mutta pitihän sitä tietenkin hetki kokeilla. Niin kuin arvelinkin, niin roskiahan sieltä nousi joka heitolla, eikä isommasta kalasta tietoakaan, joten suunta parempaan paikkaan kalliorantaan kaislikon keskelle.
Real Eel päässä sain ensimmäisillä kymmenellä heitolla samasta kohtaa tärppejä, mutta väärällä koukulla ei hauki jäänyt kiinni. Kaivoin kassista Real Eelin oman lisäkoukun... ja tietenkin sinä aikana hauki vaihtoi paikkaa (tai ei tykännyt lisäkoukusta) kun ei lisätärppejä enää samasta kohtaa tullut. Seuraavat heitot kaislikon reunaan taas ilman tulosta ennenkuin koko roska jäi pohjaan kiinni. Eikä tietenkään millään irti, joten siellä makaa toinen ja viimeinen pakissa ollut Real Eel.
Vanhoista kokemuksista viisaantumatta päätin kokeilla normaalia jigiä. Aiemmin on aina jigiä heittäessä tullut vain roskaa ylös joten odotukset kalan saamiselle ei olleet suuret. Mutta niinhän siinä kävi, että viidennellä heitolla kaislikon reunassa napsahti... ensin siima löystyi ja sen jälkeen ihan täysi stoppi. Pari rajumpaa kiskaisua ja olin jo ihan varma, että pohjassahan se taas on kiinni mutta ei, pitäessäni siimaa kireällä alkoi veto kohti kaislikkoa ja jarru huutamaan. Ensimmäinen tuntuma jo oli, että nyt on se ennätyshauki kiinni, kunhan ei pääsisi irti. Jonkun aikaa kalan väsyttelyä, kelausta lähemmäs rantaa ja ensimmäinen näköhavainto vahvisti asian, iso oli tulossa. Koitin toisella kädellä pitää siimaa kireällä ja toisella tavoitella kauempaa rannasta haavia samalla kun pelotti, että kala vielä pääsisi irti.
Toisessa kädessä haavi ja toisessa vapa, koitin ohjailla haukea tarpeeksi lähellä, että sen haaviin asti saisin. Ensimmäisellä kerralla kun hauki tarpeeksi lähelle tuli tajusin, että haavin kanssa tulee vielä ongelma, nimittäin haavin suusta ei meinannut hauki mahtua sisään poikittain ja takaapäin ei tahtonut mitta riittää kädessä ja haavissa. Neljännellä yrityksellä sain vihdoin hauen niin lähelle, että pyrstö edellä sen haaviin sain sisään. Jarru löysälle, siimaa esiin, vapa maahan ja kaksin käsin kala ylös vedestä. Näytti se hurjalta aiempaan ennätyskalaan (3,18kg/77cm) verrattuna, joten uusi ennätys oli syntynyt. Triplapunnituksen jälkeen vaaka jäi lukemiin 5,58kg ja mittaa pedolla oli n. 93cm, ennätys ylittyi siis yli kahdella kilolla ja melkein kahdellakymmenellä sentillä :)
Loppuaika rannalla olosta menikin sitten täysin penkin alle, Real Eelin seuraksi veteen jäi varmaan toistakymmentä jigiä ja jokunen peruke. Syytä tuohon haen kyllä kylmästä kelistä, sormet kohmeessa heitot eivät olleet priimaluokkaa, joten siima napsui poikki useampaan otteeseen. Saapi nähdä vieläkö jonain päivänä tänä syksynä tarkenee syyshaukea lähteä etsimään, ellei, niin hauen suhteen kesän tavoite tuli täytettyä :)
Loppukesän yhteenvetoa
Noniin, kuten jotkut tietävätkin niin kalastus ei ole loppunut, vaikka blogin päivittely on vähän jäänyt. Suurin syy blogauksen jäämiseen oli Merikarvian reissulla... Tässä kuitenkin tarinointia reissuista, siltä osin mitä muisti vielä pelaa...
Merikarvia 23.8.
Merikarvialle porukasta ei lopulta päässyt lähtemään muita kuin minä ja Joni, joten autossa oli hyvin tilaa. Matkalla sovittiin reissun pääkohteeksi Puukosken niska, josta huhujen mukaan löytyisi melkein varma kalapaikka, jos nyt yleensäkään kalaa Merikarvianjoesta nousisi.
Aamusella kun pelipaikalle päästiin, oli parkissa jo toinenkin auto mutta niskalta ei muita kalastajia löytynyt. Ensimmäisillä heitoilla ei mitään ihmeitä tapahtunut kun taas haettiin tuntumaa heittoon pienen tauon jälkeen. Yläjuoksulta alkoi kuulumaan molskahduksia, jotka paljastuivat erään vanhemman miehen vieheen heitoiksi. Hän koirineen pysähtyi meidän kohdalle hetkeksi höpöttelemään ja antamaan vinkkejä koskesta. Kesken juttelun itsellä napsahti ISO tärppi... ja siima poikki. Vielä koskaan ennen ei ole moista tärppiä ollut, liekö ollut iso kirre tai taimen, mutta joka tapauksessa iso. Omaa harmitusta purkaessa alkoi tuo vanhempi mies heittelemään hiukan meistä alajuoksulle päin. Ensin luultiin, että jäi liian lähelle, että menee siimat sotkuun, mutta hyvin hän otti meidän siimat huomioon. Muutama tärppi siinä saatiin ennenkuin tuolla miehellä napsahti kiinni. Kirrehän sieltä nousi meidän nenän edestä.
Hiukanhan se harmitti kun noin läheltä kävi joku muu kalan nappaamassa pois. Mutta sentään meilläkin tärppejä oli ollut, joten muitakin kaloja niskalla selkeästi oli. Hetken aikaa vielä jatkoimme Puukosken niskan pommitusta ennenkuin siirryimme toiselle koskelle.
Seuraavaksi kävimme läpi Holmankosken ja Piinukosken niskat ennen siirtymistä alimmalle Salmelankoskelle. Muutamaa pikkutärppiä lukuun ottamatta ei kalaa löytynyt. Salmelankoskella pidetyn ruokatauon jälkeen oli suunta takaisin Puukosken niskalle. Hetken kalastuksen jälkeen Jonilla nappasi kiinni ja kirrehän sieltä nousi. Punnituksen jälkeen vaaka näytti lukemia 1,6kg, joten Jonin perholla saadun lohikalan ennätys oli syntynyt.
Kala autolle jäihin ja takaisin veteen yrittämään lisää. Jonkun aikaa myöhemmin Jonilla napsahti iso kala kiinni, liekö ollut sama joka itseltä jo siiman katkoi, vai joku toinen iso tapaus, mutta tällä kertaa napsahtikin koukku poikki. Jo toinen "väline"rikko samaan reissuun ja harmitus kasvoi. Niska jätettiin rauhaan tuon jälkeen ja lähdin itse alajuoksullepäin etsimään kalaa Jonin mennessä pienille päivätirsoille. Olin jo kosken loppuliu'ulla asti kun ensimmäisen kerran jäi vieheeseen kala kiinni. Kuten ensin arvelinkin, niin haukihan sieltä pikkuhiljaa hilautui haaviin asti. Sain siis itsekin sentään jonkun kalan jäihin, vaikkei lohikala ollutkaan.
Tuon jälkeen autolle Jonia herättelemään ja vielä loppuillaksi niskalle. Enää ei tärppejä tullut ja porukkakin tuntui koskella koko ajan lisääntyvän. Joni jo ehti päättämään päivän kun itse vielä jäin viimeisiä heittoja tekemään. Omien viimeisten heittojen jälkeen jutustelin rannassa vuoroaan odottamassa olleen miehen kanssa. Hän valitteli veden paljoutta ja että pitäisi saada perhot pohjiin asti lähellä niskaa olevaan syvänteeseen. Samalla tuli kommenttia Merikarvianjoen rappiotilasta. Kuulemma uusi johtoporras haluaa hävittää luonnonvaraiset kalat koskesta kokonaan, kun istutetaan vain kirjolohia. Hänen kokemustensa mukaan harjus on jo melkein kokonaan joesta kadonnut ja taimenkin vähentynyt reippaasti. Kovasti toivoi, että istutuksissa pääpaino siirtyisi taimeniin, vaikka sitten istutettavan kalan määrä olisikin pienempi.
Yhden kirjolohen kanssa oli kotimatka kuitenkin parempi kuin monella aikaisemmalla reissulla ja isojakin tärppejä siis oltiin saatu. Harmitus oli kuitenkin suuri, kun siima oli isosta tärpistä mennyt poikki ja itse en kalaa mukaan saanut (haukea lukuun ottamatta). Tuosta harmituksesta johtuen jäi bloginkin päivittely näin pitkälle.
Nautelankoski 10.9.
Hiukan ennen syysrauhoituksen alkua tuli vielä mahdollisuus työpäivän jälkeen mennä ensimmäistä kertaa käymään läpi Nautelankoskea Liedossa. Nautelankoskihan on rajoitettu vain perhokalastuskohteeksi (virallisesti siis...), joten toivoa saaliistakin hiukan elättelin. Koskea lähdin pikkuhiljaa kalastamaan alajuoksua kohti. Pari tärppiä tuli eräästä joenmutkasta ennenkuin alkoi siimat kummasti jäämään "pohjaan" kiinni. Pari ensimmäistä kertaa sain perhon kuitenkin irti ilman syvälle kahlaamista mutta kolmannella kerralla piti kahlata siiman perään... ja mitähän sieltä löytyi, kuitusiimaa jonka päästä hopeinen mepsin uistin. Jonkun aikaa kalastelin tuossa samassa joenmutkassa ja kolme uistinta kiskoin pohjasta pois useamman kymmenen metrin siiman kera. Eli se siitä perhokalastuskohteesta. Olin kyllä jo etukäteen kuullut huhuja, että eipä tuo sääntö pidä mutta yllätti se silti hiukan.
Jatkoin matkaa alaspäin ja isomman pudotuksen alta sain ensimmäisen näköhavainnon (sivusilmällä) isommasta kalasta. Lajia en ehtinyt tunnistaa kun oli katse jo siirtymässä perhosta pois, mutta putouksen alla kala hyppäsi perhon perään kun sitä vedestä nostin pois. Tuon jälkeen tietysti hurja pommitus putouksen alle, mutta kalaa ei enää näkynyt eikä ottanut kiinni.
Matka jatkui alaspäin mutta pieniä ahvenia lukuun ottamatta ei tärppejä enää tullut ennen valoisan ajan loppumista. Uusi paikka siis käyty läpi ja sen verran lähellä tuo kuitenkin on, että varmasti ensi kesänä tulee uudestaankin paikalla käytyä vaikkei nyt kalaa tullutkaan.
Pomarkku 12.10.
"Kesän" viimeinen koskikalastusreissu. Reissun ajankohdaksi oli sovittu vain sunnuntaipäivä, mutta lopulta reissuun oltaisiin voitu lähteä jo lauantainakin. Lämpötilat oli kuitenkin aika matalat, joten ehkä oli parempi, että reissu oli vain päivän mittainen, eikä tarvinnut palella teltassa yhtä yötä.
Tälle reissulle saatiin taas uutta vertakin mukaan, Jonin työkaverin Samin lähtiessä ensimmäisen kerran meidän porukan reissuun. Viime hetken peruutuksen myötä porukan koko oli aamulla neljä, kun Petri vielä hyppäsi Eurasta kyytiin mukaan. Ajomatkalla ensimmäiseksi stopiksi sovittiin Kukonkoski. Rantaan kun päästiin todettiin, että vaikka sateita ei paljoa olekaan ollut, oli vesi varmaan metrin verran korkeammalla kuin edellisellä reissulla. Syvyyttä siis joessa riitti, ehkä liiankin kanssa ja Joni ja Sami koittivatkin lisäpainoilla saada perhoja tarpeeksi syvälle. Kukonkoskelta en itse saanut kuin yhden pienen tärpin ihan rantavedestä, eikä muillakaan sen paremmin mennyt.
Seuraava stoppi oli Vääräkoski, jonka niskalta on meidän porukka pari kirjolohta ja yhden isomman harrin saanut ylös. Vettä oli koskessa sen verran, että juuri ja juuri pääsin kahlaamaan parhaaseen kohtaan niskalla. Tuloksena oli kuitenkin vain yksi tärppi ja muutama pintahavainto. Itse lähdin kahlailemaan pikkuhiljaa alajuoksullepäin. Vasta kun olin joen mutkasta päässyt kääntymään sain pari pintahavaintoa mutten tärppejä. Hetkeä myöhemmin tuli soitti, että porukka oli menossa laavulle syömään ja itsekin siis aloin suuntaamaan rantaa kohti. Uitin kuitenkin vielä perhoa vedessä kävellessäni ylävirtaan kun jokin isompi napsahti perhoon kiinni. Pieni vastaisku ja tietenkin siima poikki :( Harmituksen jälkeen katsoin tarkemmin perukesiimaa ja huomasin, että siitä oli kadonnut metrin verran, liekö ollut solmu siimassa tuossa kohtaa, mutta joka tapauksessa jo toinen perhoreissu peräkkäin kun siima pettää.
Ruokatauon jälkeen siirryttiin vielä viimeiseksi stopiksi Kynäskoskeen. Kuten jo muilta koskilta arvata saattoi, oli korkea vesi ongelma Kynäskoskessakin. Viime reissun "hyvät" paikat olivat joko kokonan näkymättömissä tai saavuttamattomissa syvyyden takia. Itse kalastin kosken niskalta aina sähkölinjalle asti, mutta ainoa tapahtumat oli pari pientä tärppiä yläpäässä kiven edessä ja melkein sähkölinjalla pieni ahvenen tärppi.
Valon hiipuessa ja harmituksen kasvaessa, oli parempi kasata kamat ja lähteä kotimatkalle.
Tässä vielä Petrin kasaama video reissusta.
Sekalaista reissua lähimaastossa
Pidempien reissujen välissä oli toki aikaa käydä lyhyemmillä kalastusreissuilla yksin ja perheen kanssa. Noista reissuista suurimmat saaliit tulivat Vehmassalmen sillan alta, josta yllättäen nousi parisataa grammaisia ahvenia parillakin reissulla kymmenkunta. Yllättävintä oli, kun pikkumies nosti yhden noista Rapalan ruohikkouistimella, johon ei sitä ennen ollut muita tarttunut kuin haukia.
Uusia kalapaikkoja tuli myös testailtua ja Julliniemessä on tullut jo käytyä kolmeenkin otteeseen. Saalista ei kyllä ole tullut kuin muutama ahven, mutta paikkana tuo on hieno ja ihmettelen, jos ei sieltä jossain vaiheessa siikaa, kuhaa tai vaikka meritaimenta voisi saada, syvässä vedessä kun tuntuu pohja olevan soraa, ilman isompia kiviä tai kasvillisuutta.
Taivassalosta kävin myös uusia paikkoja tutkailemassa ja ainakin yksi sillanpieli vaikuttaa lupaavalta vaikkei tuolla reissulla mitään ylös tullutkaan.
Merikarvia 23.8.
Merikarvialle porukasta ei lopulta päässyt lähtemään muita kuin minä ja Joni, joten autossa oli hyvin tilaa. Matkalla sovittiin reissun pääkohteeksi Puukosken niska, josta huhujen mukaan löytyisi melkein varma kalapaikka, jos nyt yleensäkään kalaa Merikarvianjoesta nousisi.
Aamusella kun pelipaikalle päästiin, oli parkissa jo toinenkin auto mutta niskalta ei muita kalastajia löytynyt. Ensimmäisillä heitoilla ei mitään ihmeitä tapahtunut kun taas haettiin tuntumaa heittoon pienen tauon jälkeen. Yläjuoksulta alkoi kuulumaan molskahduksia, jotka paljastuivat erään vanhemman miehen vieheen heitoiksi. Hän koirineen pysähtyi meidän kohdalle hetkeksi höpöttelemään ja antamaan vinkkejä koskesta. Kesken juttelun itsellä napsahti ISO tärppi... ja siima poikki. Vielä koskaan ennen ei ole moista tärppiä ollut, liekö ollut iso kirre tai taimen, mutta joka tapauksessa iso. Omaa harmitusta purkaessa alkoi tuo vanhempi mies heittelemään hiukan meistä alajuoksulle päin. Ensin luultiin, että jäi liian lähelle, että menee siimat sotkuun, mutta hyvin hän otti meidän siimat huomioon. Muutama tärppi siinä saatiin ennenkuin tuolla miehellä napsahti kiinni. Kirrehän sieltä nousi meidän nenän edestä.
Hiukanhan se harmitti kun noin läheltä kävi joku muu kalan nappaamassa pois. Mutta sentään meilläkin tärppejä oli ollut, joten muitakin kaloja niskalla selkeästi oli. Hetken aikaa vielä jatkoimme Puukosken niskan pommitusta ennenkuin siirryimme toiselle koskelle.
Seuraavaksi kävimme läpi Holmankosken ja Piinukosken niskat ennen siirtymistä alimmalle Salmelankoskelle. Muutamaa pikkutärppiä lukuun ottamatta ei kalaa löytynyt. Salmelankoskella pidetyn ruokatauon jälkeen oli suunta takaisin Puukosken niskalle. Hetken kalastuksen jälkeen Jonilla nappasi kiinni ja kirrehän sieltä nousi. Punnituksen jälkeen vaaka näytti lukemia 1,6kg, joten Jonin perholla saadun lohikalan ennätys oli syntynyt.
Kala autolle jäihin ja takaisin veteen yrittämään lisää. Jonkun aikaa myöhemmin Jonilla napsahti iso kala kiinni, liekö ollut sama joka itseltä jo siiman katkoi, vai joku toinen iso tapaus, mutta tällä kertaa napsahtikin koukku poikki. Jo toinen "väline"rikko samaan reissuun ja harmitus kasvoi. Niska jätettiin rauhaan tuon jälkeen ja lähdin itse alajuoksullepäin etsimään kalaa Jonin mennessä pienille päivätirsoille. Olin jo kosken loppuliu'ulla asti kun ensimmäisen kerran jäi vieheeseen kala kiinni. Kuten ensin arvelinkin, niin haukihan sieltä pikkuhiljaa hilautui haaviin asti. Sain siis itsekin sentään jonkun kalan jäihin, vaikkei lohikala ollutkaan.
Tuon jälkeen autolle Jonia herättelemään ja vielä loppuillaksi niskalle. Enää ei tärppejä tullut ja porukkakin tuntui koskella koko ajan lisääntyvän. Joni jo ehti päättämään päivän kun itse vielä jäin viimeisiä heittoja tekemään. Omien viimeisten heittojen jälkeen jutustelin rannassa vuoroaan odottamassa olleen miehen kanssa. Hän valitteli veden paljoutta ja että pitäisi saada perhot pohjiin asti lähellä niskaa olevaan syvänteeseen. Samalla tuli kommenttia Merikarvianjoen rappiotilasta. Kuulemma uusi johtoporras haluaa hävittää luonnonvaraiset kalat koskesta kokonaan, kun istutetaan vain kirjolohia. Hänen kokemustensa mukaan harjus on jo melkein kokonaan joesta kadonnut ja taimenkin vähentynyt reippaasti. Kovasti toivoi, että istutuksissa pääpaino siirtyisi taimeniin, vaikka sitten istutettavan kalan määrä olisikin pienempi.
Yhden kirjolohen kanssa oli kotimatka kuitenkin parempi kuin monella aikaisemmalla reissulla ja isojakin tärppejä siis oltiin saatu. Harmitus oli kuitenkin suuri, kun siima oli isosta tärpistä mennyt poikki ja itse en kalaa mukaan saanut (haukea lukuun ottamatta). Tuosta harmituksesta johtuen jäi bloginkin päivittely näin pitkälle.
Nautelankoski 10.9.
Hiukan ennen syysrauhoituksen alkua tuli vielä mahdollisuus työpäivän jälkeen mennä ensimmäistä kertaa käymään läpi Nautelankoskea Liedossa. Nautelankoskihan on rajoitettu vain perhokalastuskohteeksi (virallisesti siis...), joten toivoa saaliistakin hiukan elättelin. Koskea lähdin pikkuhiljaa kalastamaan alajuoksua kohti. Pari tärppiä tuli eräästä joenmutkasta ennenkuin alkoi siimat kummasti jäämään "pohjaan" kiinni. Pari ensimmäistä kertaa sain perhon kuitenkin irti ilman syvälle kahlaamista mutta kolmannella kerralla piti kahlata siiman perään... ja mitähän sieltä löytyi, kuitusiimaa jonka päästä hopeinen mepsin uistin. Jonkun aikaa kalastelin tuossa samassa joenmutkassa ja kolme uistinta kiskoin pohjasta pois useamman kymmenen metrin siiman kera. Eli se siitä perhokalastuskohteesta. Olin kyllä jo etukäteen kuullut huhuja, että eipä tuo sääntö pidä mutta yllätti se silti hiukan.
Jatkoin matkaa alaspäin ja isomman pudotuksen alta sain ensimmäisen näköhavainnon (sivusilmällä) isommasta kalasta. Lajia en ehtinyt tunnistaa kun oli katse jo siirtymässä perhosta pois, mutta putouksen alla kala hyppäsi perhon perään kun sitä vedestä nostin pois. Tuon jälkeen tietysti hurja pommitus putouksen alle, mutta kalaa ei enää näkynyt eikä ottanut kiinni.
Matka jatkui alaspäin mutta pieniä ahvenia lukuun ottamatta ei tärppejä enää tullut ennen valoisan ajan loppumista. Uusi paikka siis käyty läpi ja sen verran lähellä tuo kuitenkin on, että varmasti ensi kesänä tulee uudestaankin paikalla käytyä vaikkei nyt kalaa tullutkaan.
Pomarkku 12.10.
"Kesän" viimeinen koskikalastusreissu. Reissun ajankohdaksi oli sovittu vain sunnuntaipäivä, mutta lopulta reissuun oltaisiin voitu lähteä jo lauantainakin. Lämpötilat oli kuitenkin aika matalat, joten ehkä oli parempi, että reissu oli vain päivän mittainen, eikä tarvinnut palella teltassa yhtä yötä.
Tälle reissulle saatiin taas uutta vertakin mukaan, Jonin työkaverin Samin lähtiessä ensimmäisen kerran meidän porukan reissuun. Viime hetken peruutuksen myötä porukan koko oli aamulla neljä, kun Petri vielä hyppäsi Eurasta kyytiin mukaan. Ajomatkalla ensimmäiseksi stopiksi sovittiin Kukonkoski. Rantaan kun päästiin todettiin, että vaikka sateita ei paljoa olekaan ollut, oli vesi varmaan metrin verran korkeammalla kuin edellisellä reissulla. Syvyyttä siis joessa riitti, ehkä liiankin kanssa ja Joni ja Sami koittivatkin lisäpainoilla saada perhoja tarpeeksi syvälle. Kukonkoskelta en itse saanut kuin yhden pienen tärpin ihan rantavedestä, eikä muillakaan sen paremmin mennyt.
Seuraava stoppi oli Vääräkoski, jonka niskalta on meidän porukka pari kirjolohta ja yhden isomman harrin saanut ylös. Vettä oli koskessa sen verran, että juuri ja juuri pääsin kahlaamaan parhaaseen kohtaan niskalla. Tuloksena oli kuitenkin vain yksi tärppi ja muutama pintahavainto. Itse lähdin kahlailemaan pikkuhiljaa alajuoksullepäin. Vasta kun olin joen mutkasta päässyt kääntymään sain pari pintahavaintoa mutten tärppejä. Hetkeä myöhemmin tuli soitti, että porukka oli menossa laavulle syömään ja itsekin siis aloin suuntaamaan rantaa kohti. Uitin kuitenkin vielä perhoa vedessä kävellessäni ylävirtaan kun jokin isompi napsahti perhoon kiinni. Pieni vastaisku ja tietenkin siima poikki :( Harmituksen jälkeen katsoin tarkemmin perukesiimaa ja huomasin, että siitä oli kadonnut metrin verran, liekö ollut solmu siimassa tuossa kohtaa, mutta joka tapauksessa jo toinen perhoreissu peräkkäin kun siima pettää.
Ruokatauon jälkeen siirryttiin vielä viimeiseksi stopiksi Kynäskoskeen. Kuten jo muilta koskilta arvata saattoi, oli korkea vesi ongelma Kynäskoskessakin. Viime reissun "hyvät" paikat olivat joko kokonan näkymättömissä tai saavuttamattomissa syvyyden takia. Itse kalastin kosken niskalta aina sähkölinjalle asti, mutta ainoa tapahtumat oli pari pientä tärppiä yläpäässä kiven edessä ja melkein sähkölinjalla pieni ahvenen tärppi.
Valon hiipuessa ja harmituksen kasvaessa, oli parempi kasata kamat ja lähteä kotimatkalle.
Tässä vielä Petrin kasaama video reissusta.
Sekalaista reissua lähimaastossa
Pidempien reissujen välissä oli toki aikaa käydä lyhyemmillä kalastusreissuilla yksin ja perheen kanssa. Noista reissuista suurimmat saaliit tulivat Vehmassalmen sillan alta, josta yllättäen nousi parisataa grammaisia ahvenia parillakin reissulla kymmenkunta. Yllättävintä oli, kun pikkumies nosti yhden noista Rapalan ruohikkouistimella, johon ei sitä ennen ollut muita tarttunut kuin haukia.
Uusia kalapaikkoja tuli myös testailtua ja Julliniemessä on tullut jo käytyä kolmeenkin otteeseen. Saalista ei kyllä ole tullut kuin muutama ahven, mutta paikkana tuo on hieno ja ihmettelen, jos ei sieltä jossain vaiheessa siikaa, kuhaa tai vaikka meritaimenta voisi saada, syvässä vedessä kun tuntuu pohja olevan soraa, ilman isompia kiviä tai kasvillisuutta.
Nämä kuvat Julliniemestä
Taivassalosta kävin myös uusia paikkoja tutkailemassa ja ainakin yksi sillanpieli vaikuttaa lupaavalta vaikkei tuolla reissulla mitään ylös tullutkaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)