Merikarvia 23.8.
Merikarvialle porukasta ei lopulta päässyt lähtemään muita kuin minä ja Joni, joten autossa oli hyvin tilaa. Matkalla sovittiin reissun pääkohteeksi Puukosken niska, josta huhujen mukaan löytyisi melkein varma kalapaikka, jos nyt yleensäkään kalaa Merikarvianjoesta nousisi.
Aamusella kun pelipaikalle päästiin, oli parkissa jo toinenkin auto mutta niskalta ei muita kalastajia löytynyt. Ensimmäisillä heitoilla ei mitään ihmeitä tapahtunut kun taas haettiin tuntumaa heittoon pienen tauon jälkeen. Yläjuoksulta alkoi kuulumaan molskahduksia, jotka paljastuivat erään vanhemman miehen vieheen heitoiksi. Hän koirineen pysähtyi meidän kohdalle hetkeksi höpöttelemään ja antamaan vinkkejä koskesta. Kesken juttelun itsellä napsahti ISO tärppi... ja siima poikki. Vielä koskaan ennen ei ole moista tärppiä ollut, liekö ollut iso kirre tai taimen, mutta joka tapauksessa iso. Omaa harmitusta purkaessa alkoi tuo vanhempi mies heittelemään hiukan meistä alajuoksulle päin. Ensin luultiin, että jäi liian lähelle, että menee siimat sotkuun, mutta hyvin hän otti meidän siimat huomioon. Muutama tärppi siinä saatiin ennenkuin tuolla miehellä napsahti kiinni. Kirrehän sieltä nousi meidän nenän edestä.
Hiukanhan se harmitti kun noin läheltä kävi joku muu kalan nappaamassa pois. Mutta sentään meilläkin tärppejä oli ollut, joten muitakin kaloja niskalla selkeästi oli. Hetken aikaa vielä jatkoimme Puukosken niskan pommitusta ennenkuin siirryimme toiselle koskelle.
Seuraavaksi kävimme läpi Holmankosken ja Piinukosken niskat ennen siirtymistä alimmalle Salmelankoskelle. Muutamaa pikkutärppiä lukuun ottamatta ei kalaa löytynyt. Salmelankoskella pidetyn ruokatauon jälkeen oli suunta takaisin Puukosken niskalle. Hetken kalastuksen jälkeen Jonilla nappasi kiinni ja kirrehän sieltä nousi. Punnituksen jälkeen vaaka näytti lukemia 1,6kg, joten Jonin perholla saadun lohikalan ennätys oli syntynyt.
Kala autolle jäihin ja takaisin veteen yrittämään lisää. Jonkun aikaa myöhemmin Jonilla napsahti iso kala kiinni, liekö ollut sama joka itseltä jo siiman katkoi, vai joku toinen iso tapaus, mutta tällä kertaa napsahtikin koukku poikki. Jo toinen "väline"rikko samaan reissuun ja harmitus kasvoi. Niska jätettiin rauhaan tuon jälkeen ja lähdin itse alajuoksullepäin etsimään kalaa Jonin mennessä pienille päivätirsoille. Olin jo kosken loppuliu'ulla asti kun ensimmäisen kerran jäi vieheeseen kala kiinni. Kuten ensin arvelinkin, niin haukihan sieltä pikkuhiljaa hilautui haaviin asti. Sain siis itsekin sentään jonkun kalan jäihin, vaikkei lohikala ollutkaan.
Tuon jälkeen autolle Jonia herättelemään ja vielä loppuillaksi niskalle. Enää ei tärppejä tullut ja porukkakin tuntui koskella koko ajan lisääntyvän. Joni jo ehti päättämään päivän kun itse vielä jäin viimeisiä heittoja tekemään. Omien viimeisten heittojen jälkeen jutustelin rannassa vuoroaan odottamassa olleen miehen kanssa. Hän valitteli veden paljoutta ja että pitäisi saada perhot pohjiin asti lähellä niskaa olevaan syvänteeseen. Samalla tuli kommenttia Merikarvianjoen rappiotilasta. Kuulemma uusi johtoporras haluaa hävittää luonnonvaraiset kalat koskesta kokonaan, kun istutetaan vain kirjolohia. Hänen kokemustensa mukaan harjus on jo melkein kokonaan joesta kadonnut ja taimenkin vähentynyt reippaasti. Kovasti toivoi, että istutuksissa pääpaino siirtyisi taimeniin, vaikka sitten istutettavan kalan määrä olisikin pienempi.
Yhden kirjolohen kanssa oli kotimatka kuitenkin parempi kuin monella aikaisemmalla reissulla ja isojakin tärppejä siis oltiin saatu. Harmitus oli kuitenkin suuri, kun siima oli isosta tärpistä mennyt poikki ja itse en kalaa mukaan saanut (haukea lukuun ottamatta). Tuosta harmituksesta johtuen jäi bloginkin päivittely näin pitkälle.
Nautelankoski 10.9.
Hiukan ennen syysrauhoituksen alkua tuli vielä mahdollisuus työpäivän jälkeen mennä ensimmäistä kertaa käymään läpi Nautelankoskea Liedossa. Nautelankoskihan on rajoitettu vain perhokalastuskohteeksi (virallisesti siis...), joten toivoa saaliistakin hiukan elättelin. Koskea lähdin pikkuhiljaa kalastamaan alajuoksua kohti. Pari tärppiä tuli eräästä joenmutkasta ennenkuin alkoi siimat kummasti jäämään "pohjaan" kiinni. Pari ensimmäistä kertaa sain perhon kuitenkin irti ilman syvälle kahlaamista mutta kolmannella kerralla piti kahlata siiman perään... ja mitähän sieltä löytyi, kuitusiimaa jonka päästä hopeinen mepsin uistin. Jonkun aikaa kalastelin tuossa samassa joenmutkassa ja kolme uistinta kiskoin pohjasta pois useamman kymmenen metrin siiman kera. Eli se siitä perhokalastuskohteesta. Olin kyllä jo etukäteen kuullut huhuja, että eipä tuo sääntö pidä mutta yllätti se silti hiukan.
Jatkoin matkaa alaspäin ja isomman pudotuksen alta sain ensimmäisen näköhavainnon (sivusilmällä) isommasta kalasta. Lajia en ehtinyt tunnistaa kun oli katse jo siirtymässä perhosta pois, mutta putouksen alla kala hyppäsi perhon perään kun sitä vedestä nostin pois. Tuon jälkeen tietysti hurja pommitus putouksen alle, mutta kalaa ei enää näkynyt eikä ottanut kiinni.
Matka jatkui alaspäin mutta pieniä ahvenia lukuun ottamatta ei tärppejä enää tullut ennen valoisan ajan loppumista. Uusi paikka siis käyty läpi ja sen verran lähellä tuo kuitenkin on, että varmasti ensi kesänä tulee uudestaankin paikalla käytyä vaikkei nyt kalaa tullutkaan.
Pomarkku 12.10.
"Kesän" viimeinen koskikalastusreissu. Reissun ajankohdaksi oli sovittu vain sunnuntaipäivä, mutta lopulta reissuun oltaisiin voitu lähteä jo lauantainakin. Lämpötilat oli kuitenkin aika matalat, joten ehkä oli parempi, että reissu oli vain päivän mittainen, eikä tarvinnut palella teltassa yhtä yötä.
Tälle reissulle saatiin taas uutta vertakin mukaan, Jonin työkaverin Samin lähtiessä ensimmäisen kerran meidän porukan reissuun. Viime hetken peruutuksen myötä porukan koko oli aamulla neljä, kun Petri vielä hyppäsi Eurasta kyytiin mukaan. Ajomatkalla ensimmäiseksi stopiksi sovittiin Kukonkoski. Rantaan kun päästiin todettiin, että vaikka sateita ei paljoa olekaan ollut, oli vesi varmaan metrin verran korkeammalla kuin edellisellä reissulla. Syvyyttä siis joessa riitti, ehkä liiankin kanssa ja Joni ja Sami koittivatkin lisäpainoilla saada perhoja tarpeeksi syvälle. Kukonkoskelta en itse saanut kuin yhden pienen tärpin ihan rantavedestä, eikä muillakaan sen paremmin mennyt.
Seuraava stoppi oli Vääräkoski, jonka niskalta on meidän porukka pari kirjolohta ja yhden isomman harrin saanut ylös. Vettä oli koskessa sen verran, että juuri ja juuri pääsin kahlaamaan parhaaseen kohtaan niskalla. Tuloksena oli kuitenkin vain yksi tärppi ja muutama pintahavainto. Itse lähdin kahlailemaan pikkuhiljaa alajuoksullepäin. Vasta kun olin joen mutkasta päässyt kääntymään sain pari pintahavaintoa mutten tärppejä. Hetkeä myöhemmin tuli soitti, että porukka oli menossa laavulle syömään ja itsekin siis aloin suuntaamaan rantaa kohti. Uitin kuitenkin vielä perhoa vedessä kävellessäni ylävirtaan kun jokin isompi napsahti perhoon kiinni. Pieni vastaisku ja tietenkin siima poikki :( Harmituksen jälkeen katsoin tarkemmin perukesiimaa ja huomasin, että siitä oli kadonnut metrin verran, liekö ollut solmu siimassa tuossa kohtaa, mutta joka tapauksessa jo toinen perhoreissu peräkkäin kun siima pettää.
Ruokatauon jälkeen siirryttiin vielä viimeiseksi stopiksi Kynäskoskeen. Kuten jo muilta koskilta arvata saattoi, oli korkea vesi ongelma Kynäskoskessakin. Viime reissun "hyvät" paikat olivat joko kokonan näkymättömissä tai saavuttamattomissa syvyyden takia. Itse kalastin kosken niskalta aina sähkölinjalle asti, mutta ainoa tapahtumat oli pari pientä tärppiä yläpäässä kiven edessä ja melkein sähkölinjalla pieni ahvenen tärppi.
Valon hiipuessa ja harmituksen kasvaessa, oli parempi kasata kamat ja lähteä kotimatkalle.
Tässä vielä Petrin kasaama video reissusta.
Sekalaista reissua lähimaastossa
Pidempien reissujen välissä oli toki aikaa käydä lyhyemmillä kalastusreissuilla yksin ja perheen kanssa. Noista reissuista suurimmat saaliit tulivat Vehmassalmen sillan alta, josta yllättäen nousi parisataa grammaisia ahvenia parillakin reissulla kymmenkunta. Yllättävintä oli, kun pikkumies nosti yhden noista Rapalan ruohikkouistimella, johon ei sitä ennen ollut muita tarttunut kuin haukia.
Uusia kalapaikkoja tuli myös testailtua ja Julliniemessä on tullut jo käytyä kolmeenkin otteeseen. Saalista ei kyllä ole tullut kuin muutama ahven, mutta paikkana tuo on hieno ja ihmettelen, jos ei sieltä jossain vaiheessa siikaa, kuhaa tai vaikka meritaimenta voisi saada, syvässä vedessä kun tuntuu pohja olevan soraa, ilman isompia kiviä tai kasvillisuutta.
Nämä kuvat Julliniemestä
Taivassalosta kävin myös uusia paikkoja tutkailemassa ja ainakin yksi sillanpieli vaikuttaa lupaavalta vaikkei tuolla reissulla mitään ylös tullutkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti